FinnAgora osallistui vuosittaiseen Literature Night -tapahtumaan, joka järjestettiin Budapestin Margit-saarella 1.-3.6.2022. Tapahtumassa luettiin otteita 25:stä eri maasta valitusta teoksesta, ja osallistujat pääsivät kiertämään pisteeltä pisteelle ympäri saarta kuuntelemaan kun näyttelijät tulkitsijat teoksia unkariksi. Vuoden teemana oli Saaret, mikä näkyi sekä tapahtumapaikan valinnassa, että valituissa kirjoissa. Tapahtuma toteutettiin yhteistyössä EUNIC-verkoston ja Vígszínház-teatterin kanssa, jonka näyttelijät lukivat otteita teoksista.

Tapahtuman ensimmäisenä iltana FinnAgoran pisteellä luettiin Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-palkittua teosta Jää. Romaani sijoittuu sotien jälkeiseen aikaan saarien muodostamaan yhteisöön, jonne nuoren papin perhe muuttaa asumaan. Kesällä asukkaat uudelleenrakentavat tulevaisuuttaan ja talvella toisistaan erillään olevat saaret yhdistää jää.

Luennan paikkana toimi Margit-saarella sijaitseva tunnelmallinen Pyhän Mikaelin kappeli ja lukijana karismaattinen Ferenc Borbiczki. Hän on ollut Vígszínház-teatterin toiminnassa vuodesta 1991 ja esiintynyt lähes sadassa näytelmässä, sekä useissa elokuvissa eritoten ääninäyttelijänä. Hänen syvä äänensä ja eläytyvä esiintymisensä tekevät hänestä vaikuttavan näyttelijän, ja erinomaisen lukijan tähän tapahtumaan. Yhteensä yli 200 ihmistä kerääntyi kuuntelemaan luentaa.

Keskiviikkona lukukertoja oli yhteensä kahdeksan, jotta kuuntelijat saattoivat kiertää kaikki kyseisen päivän kahdeksan pistettä läpi ja kuunnella teosten tulkinnat. Tapahtuma jatkui kahtena seuraavana päivänä uusilla teoksilla ja lukijoilla.