Ensimmäinen kuukauteni FinnAgorassa on takana, ja se on ollut vauhdikkaampi kuin ikinä odotin! Ensimmäisellä viikolla pääsin mukaan instituutin järjestämään Finnovation-seminaariin, jonka aiheena oli tasa-arvo ja naisten työidentiteetti työelämässä. Pääpuhujamme Anni Marttinen on Suomessa tunnettu ekonomisti ja vaikuttaja, jonka TikTok- ja Instagram-tileillä on tuhansia seuraajia. Marttinen puhuu feministisen taloustieteen puolesta: sillä hän tarkoittaa talousajattelua, joka ottaa huomioon sukupuolten tasa-arvon, ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin paremmin kuin perinteinen uusklassinen talousajattelu. Seminaarissa työpajoja vetivät myös Amnestyn tasa-arvokoordinaattori Fanni Csernus ja Lazy Women -kollektiivi.

Huhtikuun puolivälissä saimme vieraaksemme keväiseen Budapestiin koko FinnAgoran hallituksen. Hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja isä Ambrosius jätti kokouksessa luottamustehtävänsä, ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kaupunkineuvos Jyrki Myllyvirta. Kiitimme isä Ambrosiusta pitkäaikaisesta vastuunkannosta, ja toivomme koko henkilökunnan kanssa onnea ja menestystä Jyrkille luottamustoimen hoitamiseen. Hallituksen seminaarissa CEU:n demokratiainstituutin johtaja Zsuzsanna Szelényi kertoi kuulijoille uudesta kirjastaan Tainted Democracy. Hän piirsi terävän kuvan Unkarin poliittisesta tilanteesta ja pohti lopuksi muutoksen mahdollisuutta nykytilanteeseen. Myös manipuloituja vaaleja voi hävitä, hän totesi lainaten Orbánin haastattelua joitakin viikkoja aikaisemmin.

Olemme FinnAgoran henkilökunnan kanssa pohtineet yhdessä, millaista työyhteisöä haluamme rakentaa instituutissa. Totesimme, että haluamme luoda työkulttuuria, jossa luotamme toisiimme ja kunnioitamme toisiamme. Haluamme panostaa yhdessä tekemiseen, inhimillisyyteen ja iloon. Jokainen toivoo selkeitä prosesseja työarkeen. FinnAgoran uudessa strategiassa tavoitteena on, että työnteko ja johtaminen on innostavaa ja ammattitaitoista. Tämän pidämme mielessä. Yhteisessä työpajassa kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että meillä on hyvä ja osaava tiimi, jossa jokainen kantaa vastuuta. Tämän huomaan ilokseni joka päivä! Toimistolle on todella mukavaa tulla.

Olemme päässeet kollegoideni kanssa myös sen työstämisessä, mitä voimme muuttaa ja kehittää instituutin toiminnassa. Haluamme toteuttaa yhä pitkäaikaisempia projekteja ja hakeutua pitkäjänteiseen yhteistyöhön yhä suuremman kumppanijoukon kanssa. FinnAgoralle tärkeät aiheet, kuten yhdenvertaisuus ja tasa-arvo, pysyvät toiminnassamme ja saavat rinnalleen todennäköisesti muitakin temaattisia painopisteistä. Kansalaisyhteiskunnan toimijoiden tukeminen on meille uuden strategian myötä tärkeää, ja tätä lähdemme toteuttamaan lähivuosina entistäkin vahvemmin.

Odotan innolla tulevaa kolmea vuotta FinnAgorassa. On suuri ilo saada elää Budapestissä!

 

Heljä Franssila

 

Kuva: Teimme toimiston suuren kevätsiivouksen heti huhtikuun alussa. Heljäkin otti mopin käteen!

Valokuvan on ottanut Alina Kantola.