FinnAgora sai Kuukauden vieraakseen  Unkarin vaaleja tänä keväänä paikan päällä seuranneen toimittaja Sami Sillanpään, joka kertoi meille kokemuksistaan ulkomaisena toimittajana Unkarin kiinnostavan politiikkakevään aikana.

Sillanpää on työskennellyt Helsingin Sanomissa lähes 30 vuoden ajan: ulkomaantoimituksen johdossa, Kuukausiliitteessä, tutkivan journalismin parissa ja kirjeenvaihtajana - aihealueenaan lähes poikkeuksetta maailmanpolitiikka. 

"Muistan jo teininä ajatelleeni, että olisi siistiä olla toimittaja. Opiskelin Tampereen yliopistossa, ja heti kun pääsin tekemään töitä, ymmärsin viihtyväni ammatissa. En aloittanut uraani ulkomaantoimituksessa, mutta halu ymmärtää maailmaa ja Suomea osana sitä on johdatellut kansainvälisten aiheiden pariin."

Ura ulkomaantoimituksessa alkoi Kosovon sodan raportoinnista vuonna 1999. Sen jälkeen Sillanpää on toiminut kirjeenvaihtajana Kiinassa ja Afrikassa sekä todistanut monenlaisia poliittisia jännitteitä ja kriisejä. Onpa uran varrelle mahtunut myös unohtumaton 1700 kilometrin purjehdusmatka pitkin Kongo-jokea proomulla ja puukanootilla. Matkan pohjalta syntyi myös kirja nimeltä Keskellä virtaa Kongo.

Pitkän kokemuksen perusteella voisi luulla, ettei Sillanpää hätkähdä pienestä. Kuitenkin Unkarin parlamenttivaalien iltana 12.4. hän tunsi elävänsä poikkeuksellisen historiallista hetkeä. Ulkomaantoimittajana Sillanpää on seurannut Unkarin politiikkaa tarkkaavaisesti viimeisen kymmenen vuoden ajan. Matka juttukeikalle vaalien alla oli erityistehtävänanto työnantajalta, sillä usein eurooppalaisista vaaleista lähdetään raportoimaan vain parin päivän ajaksi. 

"Toimituksessa arvioitiin, että vaalit voisivat olla tavallista merkittävämmät. Ne herättivät kiinnostusta myös laajemmin Euroopassa. Heti Unkariin saavuttuani aistinkin keskusteluissa paljon odotuksia ja liikehdintää."

Sillanpää muistaa vaaleja edeltävältä ajalta kampanjatilaisuuksien energisen tunnelman ja juttukeikat esimerkiksi Mórahalomin, Törökszentmiklósin, Kiskunhalasin ja Felcsútin kaupungeissa. Unkarilaisen avustajan kanssa työskennelleellä toimittajalla ei ollut vaikeuksia saada paikallisia mukaan keskusteluihin vaalien tiimoilta. Poliitikot olivat kuitenkin vaikeammin tavoitettavissa. Osa heistä kieltäytyi haastatteluista vedoten median asemaan ja tilanteen herkkyyteen. 

Mieleenpainuvimpana kohtaamisenaan Sillanpää mainitsee sikafarmari Sándor Tokajin vieraanvaraisuuden. 

"Tokaji kutsui meidät sisään kotiinsa, ja istuimme alas puhumaan politiikkaa. Sympaattinen mies sanoitti osuvasti tunteita, joita “tavallinen” ihminen saattaa ajoittain kokea politiikkaa seuratessaan. Hän kertoi halustaan vetäytyä omaan koloon, suojaan kaikelta “riidalta ja melulta”. Hänen kokemukseensa on helppo samaistua riippumatta siitä, mistä käsin maailman menoa tarkastelee."

Sillanpään vierailun ja kenties koko Euroopan poliittisen kevään puhuttavin hetki koitti huhtikuisena sunnuntai-iltana. Hän hakeutui kymmenien tuhansien muiden tavoin kaupungille seuraamaan vaali-illan tapahtumia. 

"Koko ilta oli voimakas kokemus sekä toimittajana että henkilökohtaisella tasolla, ja kansanriehaksi muuttuneet vaalivalvojaiset saivat minutkin ulkopuolisena liikuttumaan. Tuntui, kuin ihmisistä vapautuisi jotain pitkään sisällä padottua. Nuo tunteet purkautuivat toivoksi käsinkosketeltavalla tavalla. Seisoin Batthyáni térin aukiolla kolmen hyvin hillityn oloisen rouvan vieressä kun vaalituloksia julkaistiin suurilla ruuduilla. Rouvat menivät “pähkinöiksi” ja tanssivat villiä tanssia hurmoksen vallassa. Heidän toivonpurkauksestaan välittyvä silkka ilo piirtyi mieleeni teräväksi muistoksi."

Sillanpää käveli aamuyön pikkutunteina kotiin autojen riehakkaan tööttäilyn saattelemana ja vain seuraavan aamun aikainen herätys esti häntä tarkkailemasta tunnelmaa läpi koko yön. Vaalien jälkeen Unkari ja koko maan tilannetta seuraava kansainvälinen yleisö odottaa muutoksen merkkejä valppaina.

"Olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka tiiviisti suomalaiset ovat seuranneet Unkarin politiikkaa vaalien alla. Luulen, että nämä vaalit aiheuttivat muutoksen Unkarin maineeseen ja toivon, että kiinnostus säilyy."

Vaalien jälkeen kiireinen Sillanpää ehti osallistumaan myös FinnAgoran keskustelutilaisuuteen, jossa hän pohti vaalien tapahtumia ulkomaantoimittajan näkökulmasta. Keskustelukumppanina oli unkarilainen Telexin toimittaja András Király. Keskustelu polveili vaalien lisäksi muun muassa unkarilaisen journalismin roolissa ja tulevaisuuden näkymissä.

"On olemassa joukko merkittäviä unkarilaisia, jotka ovat vaikeuksista huolimatta pysyneet uskollisina journalismin periaatteille perustaen työnsä faktoihin ja kritiikkiin. Mediakentän marginaalissa on kaiken aikaa toiminut joukko riippumattomia viestimiä välittäen tärkeää tietoa siitä, mitä Unkarissa tapahtuu. Tärkein panos heidän työssään on kriittisyys kumpaakin osapuolta, niin hallitusta kuin oppositiota kohtaan."

FinnAgora kiittää Sillanpäätä vierailusta Unkariin ja useista suomalaisille yleisölle kirjoitetuista kiinnostavista artikkeleista vaaleihin liittyen. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, mistä päin maailmaa hän raportoi suomalaisille lukijoille seuraavaksi.

Teksti: Heta Makkonen