Suomalaisen arkkitehti Samuli Miettisen mukaan arkkitehtuuri ei ole vain fyysinen rakenne – se on aktiivinen verbi, tapa ilmaista keitä me olemme. Miettinen tunnetaan JKMM Architects -toimiston perustajana ja partnerina. Hänen uransa on koostunut useiden arkkitehtuurikilpailujen voittojen saavuttamisesta, aina tavoitteenaan luoda tiloja, jotka edistävät yhteisöllisyyttä, hyvinvointia ja kauneutta. Marraskuussa hän vierailee Budapestissa yhteistyössä FinnAgoran kanssa pitämässä luennon MOME-yliopistossa sekä tapaamassa arkkitehtuurin opiskelijoita Arkki -arkkitehtuurikoulussa.

– Olen kasvanut perheessä, jossa taiteita ylipäätään arvostettiin syvästi. Huomasin jo nuorena, että hahmotan maailman erittäin visuaalisesti ja kolmiulotteisesti. Lukemisen, tutkimisen ja eri alojen yhdistelyn tapa ohjasi minua luonnollisesti arkkitehtuuriin, vaikka kukaan perheessäni ei ollut alalla. Isäni osallistuminen vanhojen kirkkojen kunnostamiseen antoi minulle ensikosketuksen arkkitehtuurin maailmaan, ja tämä kipinä kehittyi ajan myötä tunteeksi, että tämä ammatti kokoaa yhteen kaikki kiinnostuksen kohteeni, Miettinen kertoo.

Miettinen giving the lecture "Human form of Archictecture - receipts for wellbeing and happiness" at Mome university

Hänen luentonsa MOMEssa keskittyy näyttämään esimerkkejä siitä, mi inhimillisempi arkkitehtuuri voi käytännössä olla. Toimiston projektit vaihtelevat pienistä päiväkodeista ja korjauksista suuriin uudisrakennushankkeisiin, kuten 100 000 neliömetrin keskussairaalarakennukseen, joka tuo mukanaan omat haasteensa.

– Uuden sairaalan tavoitteena on säästää terveydenhuollon kustannuksissa, löytää ratkaisuja hoitoprosesseihin ja parantaa tuloksia, mutta se toimii myös eräänlaisena hoitokoneena – samalla se on syvästi inhimillinen, suunniteltu aidosti auttamaan ihmisiä. Sairaala on paikka, jossa ihmisille annetaan hoitoa – arkkitehdin tehtävä on tukea sitä.

Lisäksi rakennusten täytyy toimia yhdessä ympäröivän kaupungin kanssa luoden synergioita ja vaikuttaen positiivisesti kaupunkielämään.

– Esimerkiksi Tammelan jalkapallostadion rikkoo rajoja yhdistämällä erilaisia typologioita – julkinen rakennus, joka yhdistyy saumattomasti asuntoihin, liiketiloihin ja toimistotiloihin. Rakennus aktivoi ympäristöään, erityisesti pelipäivinä!


Uransa aikana Miettinen on havainnut muutoksia arkkitehdin työn arvoissa ja resursseissa. Julkisen sektorin budjettien kiristyessä hintapainotteinen hankinta on yhä useammin ohittanut laadun, ja hän uskoo, että tämä kehitys tulee lopulta maksamaan yhteiskunnalle. Myös arkkitehtikilpailujen määrä on romahtanut.

– Arkkitehtikilpailu on puhdas laatukilpailu, jonka tuloksena syntyy laadukasta ja kokonaisoptimaalista tulosta, Miettinen selittää. – Koska arkkitehtikilpailujen kautta toteutettavat projektit ovat monesti laadukkaampia, ne saattavat olla hintavampia. Mutta samalla ne ovat myös edullisempia, sillä niiden tuottama arvo on merkittävästi suurempi. Laadun kokonaiskehitys on tällä hetkellä taloudellisten paineiden vuoksi jäämässä jälkeen.

 

Rakentamisen tekniset muutokset ovat lisäksi muokanneet arkkitehdin roolia. Suunnittelun sijaan arkkitehdit toimivat usein myös välittäjinä, navigoiden eri toimijoiden tavoitteiden välillä.

Samalla Miettinen kiinnittää huomiota huolestuttavaan kiireeseen purkaa vanhoja rakennuksia. Kunnostaminen, hän sanoo, on sekä taitojen kehittämisen mahdollisuus että usein myös kustannustehokas vaihtoehto.

– Meillä on niin kiire purkaa, hän toteaa. – Sen sijaan, että vanhat rakennukset puretaan, voisimme oppia uusia taitoja kunnostusprosessin kautta. Vaihtoehtoja on aina.

 

Neuvona tuleville arkkitehdeille Miettinen korostaa yhteistyön merkitystä:

– Kannustan aina vahvasti yhteistyöhön – sen sijaan, että taistellaan vain omien näkemysten puolesta, on tärkeää oppia puolustamaan muiden näkökulmia ja etsimään konsensusta. Meillä kaikilla on paljon annettavaa toisillemme, ja useimmiten yhteinen näkemys on paras.

Hän päättää luentonsa MOMEssa valokuvaaja Henri Cartier-Bressonin lainaukseen: “Putting one’s head, one’s eye and one’s heart on the same axis” – muistutus siitä, että arkkitehtuuri toimii parhaimmillaan, kun äly, havaintokyky ja empatia ovat tasapainossa.

Teksti: Linn Svanberg