Ari-Pekka Leinonen on suomalainen taiteilija, jonka nykyisiin projekteihin kuuluvat performatiiviset äänitaideinstallaatiot, puusepäntyöt sekä äänentoistojärjestelmien, liikkuvien kehojen ja äänellisen tarinankerronnan vuorovaikutuksen tutkiminen. Lokakuusta joulukuuhun Ari-Pekka asuu ja työskentelee Art Quarter Budapestin (aqb) tiloissa, riippumattomassa ja kansainvälisessä taidekeskuksessa Budafokin kaupunginosassa. Residenssi järjestetään pARTir-hankkeen kautta, jonka tavoitteena on suomalaisten kulttuuri-instituuttien yhteistyö taiteen kestävän ja pitkäjänteisen kansainvälistymisen edistämiseksi. 

FinnAgora vieraili aqb:ssä ja puhui Ari-Pekan kanssa kuuntelemisesta sanan kaikissa merkityksissä. 

Miten äänestä tuli se väline, jonka kanssa työskentelet eniten? 

Kiinnostuin kokeellisesta musiikista kandidaatin opintojeni aikana. Opiskelin audiovisuaalista mediakulttuuria Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa, missä kiinnostus ääneen heräsi hyvän äänistudion ja kokeellisesta musiikista kiinnostuneiden kavereiden kautta. Kandidaatin opintoja viimeistellessäni löysin ja hain Taideteollisen korkeakouluun, nykyisen Aalto-yliopiston maisteriohjelmaan “Sound in New Media”. Siellä tutkittiin ääntä laajasti interaktiivisena välineenä, ja meillä oli vapaat mahdollisuudet luoda omat kiinnostuksen kohteemme. Opintojen loppuvaiheessa tein kahden vuoden harjoittelujakson assistenttina chileläiselle äänitaiteilija Ariel Bustamantelle. Tiivis yhteistyö hänen kanssaan sysäsi minut itsenäiseen taiteilijuuteen. 

Mitkä ovat mielestäsi olleet tärkeimmät teemat taiteessasi? 

Olen kutsunut taiteellista työskentelyäni kuuntelemisen taiteeksi. Se on kokeellisen musiikin ja visuaalisen taiteen välimaastossa, jossa navigoin erilaisilla tilanteen vaatimilla työskentelytavoilla, mutta aina kuuntelemisen kautta. Koen että kuunteleminen on sellainen prosessi, jossa emme tiedä ennakolta mitä tulemme kuulemaan. Se mitä kuulemme juuri nyt siirtyy koko ajan seuraavan asian tieltä, ja se mitä juuri kuulimme on jo taas katoamassa ja meille jää siitä vain muisto, joka voi olla hyvinkin hatara ja säröytynyt. Tämä ajatus toimii asenteena jolla lähestyn aiheitani ja näkyy työskentelyssä siten, että teosprosessi on jatkuvassa muutoksessa muuttaen samalla ennakkoajatuksia teoksen toteutuksesta. 

Eri tapoja kuunnella ovat minulle olleet esimerkiksi sydämen kautta kuuntelu, muistojen kuuntelu, ja kehollinen kuuntelu. Nyt työstän ideaa kuuntelun kautta antamisesta. Vaikka nämä voivat vaikuttaa ympäripyöreiltä termeiltä, niin spekulatiiviset termit mahdollistavat leikkisyyden, ja niillä voi myös tarkastella hyvinkin spesifejä ja yhteiskunnallisia asioita. Se mahdollistaa tarinankerronnallista vapautta. 

Teoksissasi käsitellään myös poliittisia aiheita. Näetkö taiteen välineenä sosiaalisen ja poliittisen muutoksen edistämisessä, vai onko se jotain muuta? 

Tällä hetkellä koen, että epäpoliittisuutta ei ole. Uskomukset ja ajatukset näkyvät aina teoksissa, koska niiden soveltaminen taiteellisessa työssä vaikuttaa valintoihin, joita tehdään. Mutta miten näkyvästi niitä esitetään, riippuu jokaisesta tekijästä. Itse pyrin antamaan symboleita, vihjeitä ja ajatuksia, mutta en koe, että ne olisivat viimeisiä lopputulemia. Yritän jättää teoksiini tulkintapinnan. En haluaisi, että taide olisi pelkästään koriste tai että se palvelisi yhtä aatetta. Mielestäni siinä täytyy olla särö, joka saa meidät ajattelemaan vähän eri tavoilla. On hyvin tärkeää, että taiteilijat saavat ilmaista itseään poliittisesti ilman sensuuria tai ilman että apurahoja otettaisiin pois. Toisaalta on myös ihailtavaa, kun taiteilijoilla – tai kenellä tahansa – on rohkeutta laittaa toimeentulonsa alttiiksi mielipiteen vapauden vuoksi. Varsinkin, jos elätät taiteella itsesi. On koitettava säilyttää integriteetti ja taiteen vapaus. 

Urasi aikana olet työskennellyt monissa eri paikoissa: et vain Suomessa vaan myös esimerkiksi Brysselissä, Ateenassa ja nyt Budapestissa. Mikä näin kansainvälisessä työskentelyssä viehättää sinua? 

Se on ollut aika luonnollista minulle. Minusta tuntuu, että sukupolveni on kasvanut siihen ajatukseen, että rajoja ei ole. On ollut aika helppoa lähteä kulkemaan. Eurooppa on yhtenäinen alue missä toimia, ja internetistä löytyy monia avoimia hakuja ja mahdollisuuksia taiteilijoille. Näissä hakemuksissa ilmaisen yleensä omat ajatukseni ja mitä haluan tehdä, enkä mieti etukäteen, että tykätäänkö siitä vai ei. Ajatus on ollut, että kokeillaan! 

Mitä et ehkä olisit oppinut, jos olisit jäänyt Suomeen? 

Olen oppinut, että ei saa olettaa mitään. Se mitä tapahtuu paikassa A, ei välttämättä tapahdu paikassa B. Jokaisena päivänä pitää laittaa omat ennakko-oletukset taka-alalle ja kuunnella. Jokainen ihminen ja kansakunta tulee erilaisista lähtökohdista. On erilaisia sosiaaliluokkia, erilaisia historioita, erilaisia rakenteita, joista me siivilöidymme yksilöinä toistemme luo. Kun kohtaamme, meidän pitäisi olla valmiita ottamaan toistemme ajatuksia vastaan ja tarkastelemaan itseämme ja omaa toimijuuttamme monelta eri kantilta. Kyseessä on jatkuva transformaatio. Viime aikoina olen myös ymmärtänyt, että en ole rakentanut yhteen paikkaan omaa päämajaa tai linnaa, enemmänkin karavaania. Tämä on muuttanut sitä, miten katson maailmaa: pitää olla joustava ja valmis muutoksiin. 

Mikä sai sinut kiinnostumaan residenssipaikan hakemisesta nimenomaan Budapestiin? 

Tarvitsin paikkaa ja aikaa, missä työskennellä. Koen että residenssit ovat hyviä paikkoja pysähtyä liikkuvien hetkien välissä, koota yhteen aikaisempia kokemuksia ja koostaa niistä uusia teoksia ja uusia ajatuksia. Budapest oli minulle täysi mysteeri, joten ajattelin että kolmessa kuukaudessa mahdollisesti ehdin saada jo vähän enemmänkin kuin pintaraapaisun. Se kaupunki missä kulloinkin olen, tulee aina vaikuttamaan syntyvään teokseen. Odotan innolla, miten tämä kaupunki tulee vaikuttamaan työskentelyyni. 

Miten luulet, että Budapest kaupunkina tulee vaikuttamaan työskentelyprosessiisi ja taideteoksiisi? 

Viime aikoina olen miettinyt tosi paljon Tonavaa. Se on valtava joki, joka yhdistää monta maata ja kulkee Keski-Euroopasta Mustallemerelle asti. Kun saavuin tänne, Tonava oli aiheuttanut dramaattisia tulvia Keski-Euroopassa. Täälläkin oltiin katastrofivalmiudessa. Tämä lähtökohta oli jännittävä: tulin paikkaan, jossa on jo niin suuri voima, että me ihmiset emme mahda sille mitään. Enkä erottelisi kaupunkia ja luontoa. Ihmisen luoma ympäristö on osa luontoa, olemme vaikuttaneet niin paljon luontoon. Ihmisen vaikutussuhde ympäristöönsä kokonaisuudessaan on se, mikä tulee vaikuttamaan valtavasti taiteelliseen prosessiini. 

Mitä odotat eniten tulevasta residenssistäsi aqb:ssä? 

Olen haaveillut pitkään, että saisin olla hetken aikaa paikallani ja tutustua uudelleen tekemääni teokseen eli-gi-eli. Haluan tehdä lisää taiteellista tutkimusta ja työstää uutta ääniteosta ele-gi-elin perusteella. Ja jos puhutaan materiaalisista resursseista, niin kyllä ne ovat aina ratkaisevia, että pystyy luomaan. Taiteelliseen työhön vaaditaan tarvikkeita, aikaa ja tilaa, jossa tehdä kokeiluja. Jos niitä ei olisi, en pystyisi tekemään taidetta samalla tasolla kuin nyt voin. 

 

Kuka: Ari-Pekka Leinonen 

Asuinpaikka: Helsinki, tänä syksynä residenssissä aqb:ssä Budapestissa 

Ammatti: Taiteilija 

Koulutus: Taiteen maisteri 

Harrastukset: Uinti, kävely 

Mikä taideteos jokaisen tulisi kokea: Belgradilaisen Remont-gallerian tuotannot, arkisto saatavilla gallerian verkkosivuilla. 

 

Voit tutustua Ari-Pekka Leinosen aiempiin töihin hänen kotisivuillaan tai seurata häntä instagramissa @amigoismyfriend. 

Lue lisää Art Quarter Budapestista ja pARTir-hankkeesta. 

Teksti: Cecilia Fewster