HTL Anneli Temmes toimii FinnAgoran väliaikaisena johtajana ajalla 1.1.-30.4.2022. Instituutin nykyinen johtaja Eero Yrjö-Koskinen on tuon ajan toimivapaalla. Hän palaa instituutin vetäjäksi 1.5.2022.

Temmes toimi FinnAgoran johtajana vuosina 2008-2009, joten työpaikka on hänelle jo ennalta tuttu. Hän on toiminut aiemmin Suomen valtiovarainministeriön ja Ruotsin kuntasektorin palveluksessa. Viimeiset yhdeksän vuotta hän toimi virkamieskoulutusta ja hallinnon kehittämistä toteuttavan valtionyhtiö HAUS Kehittämiskeskus Oy:n toimitusjohtajana. Lisäksi hän on työskennellyt lukuisissa Suomen ulkoministeriön ja EU:n rahoittamissa kansainvälisissä kehittämishankkeissa.

Temmeksen aiemmat tehtävät ovat koostuneet pääosin koulutuksesta, kehittämisestä ja johtamisesta. Kouluttajana ja kehittäjänä pääteemoja ovat olleet hyvä hallinto, ammattimainen johtaminen, innostava henkilöstöpolitiikka ja kansainvälisissä hankkeissa onnistuminen.

Temmes on ollut mukana erityisesti kulttuurialan säätiöissä ja yhdistyksissä, kuten FinnAgoran säätiön hallituksessa. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat kulttuuri eri muodoissaan sekä kirjoittaminen ja kuntoilu. Lisäksi hän käy mielellään antiikki- ja keräilymarkkinoilla.