Helmikuussa FinnAgora oli täynnä innostusta, kun kaksi uutta työntekijää liittyi tiimiimme. Nuutti aloitti toisena vakinaisena tuottajana, ja Oskarilla käynnistyi viiden kuukauden EDUFI-harjoittelu.
”Morjesta! Olen Nuutti Päällysaho, ja tulin helmikuussa Aurajoen rannalta Tonavan rantaan FinnAgoran uudeksi kulttuurituottajaksi. Olen pohjakoulutukseltani medianomi, ja suoritan parasta aikaa kulttuurituotannon YAMK-opintojani Metropoliassa. Ennen FinnAgorassa aloittamistani toimin osa-aikaisena työntekijänä Suomen Rullalautaliitolla, Kino Kilta -elokuvateatterissa sekä Sibeliusmuseossa museoassistenttina. Uskon, että monipuolista tekemistäni yhdistää tavalla tai toisella jonkin yhteisen asian äärelle pysähtyminen.
Valmistuin vuonna 2017 Tampereen ammattikorkeakoulusta Elokuvan ja television koulutusohjelmasta medianomiksi, jolloin ohjasin myös lopputyöelokuvani Maa ilman arvoja. Elokuvat, ja myöhemmin videotaide, ovat aina inspiroineet minua monilla tasoillaan – sekä vaikuttavuudellaan että eskapistisella otteellaan. Odotankin jo innolla pääseväni uppoutumaan suomalaisen elokuvan pariin, kun syksyllä aloitamme Finn Filmnapok 2026 -elokuvafestivaalin suunnittelun!
On todella mielenkiintoista ja jännittävää saada FinnAgoran myötä kurkistus unkarilaiseen kulttuuriin ja mielenmaisemaan aivan uudesta näkökulmasta, kulttuurin ulkopuolelta. Olen ennen kaikkea suunnittelija, ja nautin tunteesta, kun asiat loksahtavat paikalleen. Uskon, että voimme kokeilun kautta haastaa, saada uusia näkökulmia sekä löytää terveitä tapoja elää tulevaisuuttamme ajatellen.
Kokkaaminen ja piirtäminen on luontainen osa elämääni. Minulla on ollut pari näyttelyä, ja lisäksi töitäni on ollut esillä yhteisnäyttelyissä. Odotan siis pääseväni uppotutumaan myös kuvataiteen ja herkullisten patojen äärelle asuessani Budapestissa!
Avarin mielin uutta kohti, nähdään Budapestin kaduilla ja kujilla!”
---
”Olen Oskari Nyyssölä, taidehistorian maisteriopiskelija Helsingin yliopistosta. Kuvataiteella ja esittävällä taiteella on erityinen paikka sydämessäni, mutta kiinnostukseni kohdistuu kulttuuriin laaja-alaisena, moninaisena ja ristiriitaisenakin ilmiönä. Kirjoitan parhaillaan maisterintutkielmaani, joka käsittelee kuulumisen tematiikkaa audiovisuaalisessa nykytaiteessa.
Kulttuurialan töissä minua kiinnostavat projektihallintaan ja tuottamiseen liittyvät tehtävät, ja olen suunnattoman utelias tutustumaan paremmin paikallisiin toimijoihin. FinnAgora vaikuttaa työpaikkana napakympiltä – olenkin jo kuukauden verran saanut tutustua uuteen työhöni, lämpimään työyhteisöön sekä hurmaavaan Budapestiin! Kaupunki sykkii kulttuuria ja historiaa, ja odotan innolla pääseväni kiertämään sen loputkin museot, galleriat ja konserttisalit. Juuri nyt vuodenaika tuntuu vihdoin vaihtuneen, kun kaduilla pöllyää ja puistotkin viheriöivät. Avosylin ja kutisevin silmin otan vastaan kaiken, mitä kevät tuo tullessaan.
Nähdään tulevissa tapahtumissa!”
Meidät tavoittaa seuraavasti: