Aloitin harjoittelijana FinnAgorassa elokuussa 2019, ja aikani instituutissa on tullut nyt päätökseen. On erikoinen sattuma, että tämä muutos tapahtuu juuri samaan aikaan kun Unkari on valinnut uuden johdon Viktor Orbánin 16-vuotisen kauden jälkeen. Luulenpa, että sekä maa että minä olemme nyt valmiina uuteen alkuun.

Kun katson taaksepäin aikaani Unkarissa, sitä voi kuvailla yhdellä sanalla: myrskyisä. Kaikki alkoi pandemiasta, maskipäisistä Lidl-reissuista ja rokotustodistusten näyttämisestä pubeissa. Pandemian päätyttyä Venäjä aloitti hirvittävän hyökkäyssodan Ukrainassa. Todistimme ukrainalaispakolaisten tulon Budapestin ennen kuin he jatkoivat junilla eteenpäin Eurooppaan. Ja sen jälkeen: inflaatio. Elämä Budapestissa muuttui vakaasta erittäin epävakaaksi lyhyessä ajassa. Ja nyt, päättyen Magyarin voittoon, tämä aika on ollut kaikkea muuta kuin rauhallista ja tylsää.

Unkarin kuohuvat ajat heijastuivat yhtä lailla instituutissa. Minulla on ollut useita johtajia, monia kollegoita, monia tarinoita ja olemme kokeneet monia kehityssuuntia Suomessa tehtyjen taloudellisten ja poliittisten päätösten takia. Tämäkin on ollut kaikkea muuta kuin tylsää! 

Näissä myrskyisissä säissä pysyin uskollisena merenkulkijana veneessämme – mikä ei minua haitannut, sillä rakastan merta.

Suurin iloni tänä aikana on ollut suomalaisten elokuvapäivien, Finn Filmnapokin, järjestäminen. Se oli aina luova, mielenkiintoinen ja haastava prosessi. Haluan erityisesti kiittää Tamás Liszkaa yhteistyöstä, sekä András Horváthia kaikista mielenkiintoisista elokuvakeskusteluista ja hyvistä nauruista.

Olen tavannut täällä Unkarissa todella upeita ihmisiä: ystävällisiä, sisukkaita ja luovia. He ovat intohimoisia ja ovat työskennelleet järjestelmässä, joka ei ole halunnut mitään muuta kuin heidän luovuttavan. Haluan kiittää teitä kaikkia ystävällisyydestänne ja toivottaa teille voimia tulevaan.

En tiedä, miten päättää tällainen jäähyväis- ja kiitosteksti muuten kuin toteamalla, että jätän Unkarin jatkuvan hämmennyksen vallassa; tuntemukset ovat sekoitus ylpeyttä, onnea, pelkoa, ihailua, vihaa ja surua. Kaikki nämä tunteet yhdessä heijastavat aikaani täällä, mutta myös jäähyväisiäni, sillä Unkari maana on edelleen monimutkainen paikka.

Nyt teen sen kaikkein suomalaisimman asian: palaan metsään. Olen tuntenut puiden kutsun kotiin; hiljaisuudessa on jotain tervetullutta jokseenkin meluisan puolikkaan vuosikymmenen jälkeen.

Kiitos teille kaikille näistä vuosista. Köszönöm szépen és sziasztok!

 

Rebecka Vilhonen