Se tapahtui 27.3.: Unkarin parlamentti ratifioi Suomen NATO-jäsenyyden suurella äänten enemmistöllä. Tätä päätöstä olin odottanut vähintäänkin siitä saakka, kun aloitin viimeisimmän FinnAgoran väliaikaisen johtajan tehtäväni marraskuun 2022 alussa. Päivämääriä annettiin ja peruttiin ja lienee ymmärrettävää, että suomalaisyhteisössä välillä turhauduttiin. Mutta nyt iloitsemme, vaikka emme ymmärräkään miksi Ruotsi jätettiin käsittelyssä edelleen rannalle.

Minulle järjestettiin suurlähetystön residenssissä sympaattiset läksiäiset. Paikalla oli minulle läheinen FinnAgoran ja suurlähetystön väki. Suurlähettiläs puhui kauniisti muistuttaen myös, että tämähän on jo kolmas kerta, kun olen tästä tehtävästä lähtemässä. Itse oli pakko muistella eri jaksoja, joista ensimmäinen oli jo vuosina 2008-09. Aika saattaa kullata muistoja, mutta kyllä tuntuu, että tuolloin oli nykyistä helpompaa monia hankkeita toteuttaa ja eri toimijoiden kesken käydä aktiivista ja innovatiivista keskustelua. Eri mieltä saatettiin asioista olla, mutta yhteiset ratkaisut aina löydettiin.

FinnAgora elää ajassa. Sen tulee olla herkkänä ympäristön muutoksille toimiessaan arvojensa mukaan. FinnAgora on lunastanut paikkansa tärkeänä instituuttina, jonka toiminta-alue on laaja kulttuurista koulutukseen sekä tieteestä talouteen. Teemat voivat vaihdella vuosittain tarpeiden, toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan. Tärkeintä on kuitenkin yhteinen pohdinta, yhteinen keskustelu. Sitä tarvitaan FinnAgoran ja eri toimijoiden kesken niin Unkarissa kuin Suomessakin. Unkarissa toivonkin keskusteluun osallistuvan nykyistä enemmän monien kulttuuri- ja tiedeorganisaatioiden sekä julkisen hallinnon.

Olen niin iloinen, että FinnAgoran uusi johtaja Heljä Franssila aloittaa työnsä huhtikuun alussa. On ollut ilo käydä hänen kanssaan monia keskusteluja helmi-maaliskuun aikana. On selvää, että mikään perehdytys ei pysty kaikkea mahdollista kattamaan vaan monet asiat hahmottuvat vasta töissä ollessa. Uusi johtaja pääseekin heti työn touhuun loppukevään ollessa varsin vilkasta aikaa monine, todella kiinnostavine, tapahtumineen.

Itse vaihdan jälleen roolia va. johtajasta FinnAgoran säätiön hallituksen ja työvaliokunnan jäseneksi. Uskon tässä roolissani pystyväni antamaan aiempaa enemmän saatuani va. johtajana päivitettyä instituutin käytännön työtä ja sen toimintaympäristöä. FinnAgora ja finnagoralaiset ovat meille kaikille tärkeitä!

 

Anneli Temmes

FinnAgoran hallituksen jäsen

Va. johtaja 31.3.2023 saakka