Hei Alma, kuka olet? 

Nimeni on Alma Pöysti ja olen näyttelijä. Valmistuin Helsingin Teatterikorkeakoulusta vuonna 2007 ja olen sen jälkeen tehnyt töitä Suomessa ja Ruotsissa sekä hieman Tanskassa. Olen pääosin työskennellyt teatterissa, mutta viime vuosina olen työskennellyt myös kameran edessä tv-sarjojen ja elokuvien parissa. Olen suomenruotsalainen, ruotsi on äidinkieleni, ja sen lisäksi puhun suomea, englantia ja hieman ranskaa. 

Tiesitkö aina haluavasi näyttelijäksi? 

Ei, en aina, mutta minulla on lapsesta asti ollut syvä intohimo ja rakkaus teatteria kohtaan. Mutta näyttelijäksi ryhtyminen ei ollut itsestäänselvää, vaan ajatus kehittyi ajan myötä. Perheessäni on työskennelty teatterissa monen sukupolven ajan, joten teatteri taidemuotona on ollut vahvasti elämässäni läsnä, mutta sekään ei tarkoita että oma näyttelijäksi ryhtymiseni olisi ollut automaattista. Rakkaus ja ihailu teatteria ja näyttelemistä kohtaan ovat kulkeneet mukanani pitkään, mutta se, että itse uskalsin ryhtyä näyttelijäksi ja alkaa uskoa siihen oli asia erikseen. Minusta tuntui siltä, että sen täytyikin olla tietoinen päätös, ei vain jotakin jota voi vähän kokeilla, vaan jotakin jonka suhteen pitää olla tavoitteellinen. Ehkä se johtui osittain perhetaustastani, minusta ei tuntunut siltä, että voisin vain mennä kokeilemaan näyttelemistä, vaan minun täytyi olla tosissani, jos annan sille mahdollisuuden. 

Harkitsitko koskaan muita ammatteja? 

Olen työskennellyt oppaana ja lähihoitajana. Olen aina ollut kiinnostunut kirjallisuudesta ja ihmisistä, joten ehkä jotain humanistisilla aloilla. Voisin olla myös seikkailija! Rakastan matkustelua ja toisten kulttuurien, ihmisten ja kielten kohtaamista. Mutta näytteleminen on niin upeaa juuri siksi, että siinä yhdistyvät niin monet eri asiat joista olen kiinnostunut, siinä voi aina kehittyä eikä valmiiksi tulla koskaan. Opittavaa riittää sekä fyysisesti, filosofisesti, analyyttisesti että psykologisesti… Se yhdistää kaiken ja tutkiskelee ihmisyyttä. Olen iloinen, että minusta tuli juuri näyttelijä.

Tove-elokuva on Finn Filmnapok -elokuvafestivaalimme avauselokuva helmikuussa täällä Budapestissa. Haluatko kertoa miten elokuvan kuvaaminen sujui?

Työryhmä oli uskomattoman upea, ohjaaja Zaida Bergroth ja valokuvaaja Linda Wassberg työskentelivät hienosti yhdessä. Ja minä sain olla mukana, meistä tuli kolmikko joka oli vahva ja rohkea, mutta myös herkkä. Koko tiimi työskenteli hyvin yhdessä elokuvan maailmassa ja sen yksityiskohtien parissa. Työskentelin aika läheisesti myös esimerkiksi pukusuunnittelijan, lavastajan ja graafikon kanssa. Ideoimme kokonaisuutta yhdessä, eivätkä näyttelijät usein saa sellaista mahdollisuutta, joten se oli todella arvokasta. Yleisesti ottaen elokuvan teko oli riskialtista, olen kutsunut sitä mahdottomaksi tehtäväksi: miten ihmeessä Tove Janssonista tehdään elokuva? Zaida sanoi: “tämä voi vain epäonnistua, mutta epäonnistutaan sitten mielenkiintoisella tavalla”. Sen kuuleminen oli oikeastaan vapauttavaa, koska silloin paineet katosivat. Elämänkertaelokuvan tekeminen on vaikeaa, miten ihmisen elämälle voi tehdä oikeutta vain kahdessa tunnissa, jopa yrittäminen tuntuu ylimieliseltä. Tarinan rajaaminen vain 10 vuoteen oli viisas valinta, koska siten pystyimme kuvaamaan hänen elämänsä tärkeitä käännekohtia ilman että kerromme koko hänen elämäntarinaansa. 

Tovea varten opiskeleminen oli minulle suuri ponnistus. Kaikki alkoi taustatyöllä ja harjoituksilla vuonna 2016, kun näyttelin Tove Janssonia Helsingin Svenska Teaternissa Lucas Svenssonin luomassa Tove-näytelmässä vuonna 2017. Sitä roolia varten olin tehnyt paljon taustatyötä, jota pystyin käyttämään myös elokuvarooliin uppoutumisessa. Otin maalaus- ja piirrustustunteja, istuin ja harjoittelin hänen käsialaansa. Upea graafikkomme Sandra Wahlbeck, taiteilija, joka on työskennellyt paljon elokuvien parissa, istui kanssani Helsinki-filmin kellarissa pohtimassa järjestystä, jolla eri viivat oli Muumi-sarjakuvissa piirretty. Vertasimme käsiämme, ja kummallisen sattuman kautta meillä oli todella samanlaiset kädet. Näin meistä tuli Toven kädet, ja kun omat taitoni eivät riittäneet, Sandra pystyi auttamaan.

Elokuva on kuvattu oikealle filmille, täysin Toven hengessä. Siihen investoiminen oli hienoa, sillä se on kallista, mutta se oli esteettisesti viisas valinta. Minun itseni täytyi opetella paljon kameratyöskentelyn teknisiä yksityiskohtia, sillä olen pääasiassa työskennellyt näyttämöllä. Elokuvan tekeminen oli monin tavoin suuri ja mullistava matka. 

Elokuva on saanut hyvän vastaanoton sekä katsojilta että kriitikoilta, se on voittanut useita palkintoja ja saanut näyttökertoja ympäri maailman. Minkälaisen vastaanoton olet itse saanut?

On upeaa saada henkilökohtaisia ja kilttejä kiitosviestejä ihmisiltä ympäri maailmaa. Kuubasta Japaniin ja Yhdysvaltoihin, kaikista maailman kolkista. Näyttää siltä, että huolimatta siitä mistä on kotoisin, ihmiset löytävät tiensä elokuvan pariin ja ottavat sen omakseen. Monet kirjoittavat, että he haluavat nauttia elämästä vähän enemmän elokuvan nähtyään, mennä kotiin ja tanssia, mikä on aivan ihanaa. Saan myös toisenlaisia vastauksia, jotkut kirjoittavat että he eivät ehkä halua olla enemmän kuin Tove Jansson, mutta haluaisivat elää rohkeammin itsensä näköistä elämää. Ilmeisesti elokuva herättää tällaisia ajatuksia ja haluja, ja on uskomattoman hienoa, että sillä on sellainen vaikutus katsojiin. Ja se sopii täysin Tove Janssoniin, se mitä hän herättää ihmisissä on täysin universaalia, täysin riippumatonta heidän asuinpaikastaan. Siinä välittyy tietynlainen ihmisyys, joka on tunnistettavaa, ja huumori, joka toimii eri puolilla maailmaa.

Millainen sinun suhteesi Muumien maailmaan oli ennen kuin otit Toven roolin vastaan?

Olen tajunnut, että sain lukea Tove Janssonin tarinoita jo ennen kuin osasin puhua, sillä perheessäni luimme toisillemme paljon. Kuinkas sitten kävikään? ja Kuka lohduttaisi Nyytiä? olivat ensimmäisten kirjojeni joukossa. Ymmärsin, että sanavarastossani oli jo useita Toven sanoja, kun opettelin puhumaan. Joten kyllä, olen lukenut paljon, myöhemmin aloin lukemaan myös novelleja ja aikuisten kirjallisuutta ja opin tuntemaan häntä taiteilijana. Nyt olen luultavasti lukenut melkein kaikki sekä hänen kirjoittamansa kirjat että hänestä kertovat kirjat. Jotkut kirjat olen lukenut jo muutamia kertoja, ja on hauska palata niiden kirjojen pariin, jotka luin jo lapsena. Niiden merkitys muuttuu ajan myötä. Kun oma elämänkokemus karttuu, asiat saavat uusia merkityksiä, vaikka palaisikin jo tuttujen ja rakkaiden kertomusten pariin. Se on Tove Janssonille tyypillistä: hän viihdyttää sekä lapsia että aikuisia yhtä aikaa samoilla teoksilla. 

Tove-roolien lisäksi olen työskennellyt Toven muunkin materiaalin parissa. Tällä hetkellä luen hänen novellejaan äänikirjoiksi suomalaiselle Förlaget-kustantamolle, ja siten tämä matka jatkuu edelleen hieman erilaisessa muodossa. 

Tulet vierailemaan Budapestissa Finn Filmnapok -festivaaleillamme helmikuussa. Millainen on suhteesi Unkariin? 

Olen käynyt Budapestissa Interrail-matkalla, viivyin vain päivän tai pari 20 vuotta sitten. Siksi odotan tätä matkaa, Budapest on todella kaunis kaupunki. Odotan, että pääsen tutkimaan kaupunkia enemmän, sillä se ei ole minulle vielä kovin tuttu.

Unkarin ihmisoikeustilanne on huolestuttava, ja siksi olen erityisen onnellinen päästessäni käymään siellä Tove-elokuvan kanssa. Toivon, että sen kautta välittyy miten Tove näki rakkauden, että rakastumisessa ei ole kyse sukupuolesta, vaan persoonasta. Tärkeintä on rakkaus. En tiedä, kuinka paljon Unkarissa on mahdollisuuksia käydä tämänlaisia keskusteluja.

On jännittävää päästä paikan päälle tapaamaan yleisöä ja keskustelemaan elokuvasta. Ehkä myös koko tästä teemasta, koska se on mielestäni tärkeä. Olen todella iloinen, että tätä elokuvaa on näytetty Venäjällä, Puolassa ja nyt vielä Unkarissa. Luulin, että esimerkiksi Venäjällä elokuva sensuroitaisiin, mutta näin ei käynyt. Se ei kuitenkaan saanut kovin paljoa huomiota, sillä on olemassa erilaisia tapoja vaientaa jotakin. Minusta on tärkeää, että elokuvaa näytetään maissa, joissa sillä voi olla erityinen tarkoitus seksuaalivähemmistöihin kuuluville ihmisille, jotta se voisi inspiroida ja rohkaista.

Oletko matkustellut muissa maissa Tove-elokuvan kanssa? 

Saksassa ja Ruotsissa. Olemme käyneet Lyypekissä elokuvafestivaaleilla, Bambergissa kesällä ja Göteborgin elokuvafestivaaleilla. Mutta fyysinen matkustus on ollut vähäistä. Kuitenkin elokuva itse on kiertänyt maailmaa, sitä on näytetty 60 maassa, ja sillä oli juuri ensi-ilta Japanissa. Elokuvaa on esitetty todella laajalti, mikä on suomenruotsalaiselle elokuvalle harvinaista. 

Suosio kasvaa edelleen, saamme yhä uusia levitysyhtiöitä. Maaliskuussa Saksassa on ensi-ilta, ja saimme juuri ranskalaisen levitysyhtiön. Monissa suurissa maissa elokuva ei ole vielä saanut ensi-iltaansa, sillä ne odottavat parempaa aikaa pandemian takia. Elokuva itsessään saa kuitenkin matkustaa, mikä on tärkeintä, vaikka itse haluaisinkin matkustaa sen mukana. Se tässä on hauskaa, eri kulttuureista ja maailmankolkista tulevien ihmisten tapaaminen. On jännittävää kuulla, miten elokuva resonoi erilaisissa yleisöissä.

Myös se on hauskaa, että muissa maissa päästään kuulemaan, miltä suomenruotsi kuulostaa, se on bonus. 

Onko sinulla muita projekteja tällä hetkellä? 

Useita. Olen kuvannut lähes koko vuoden, kaikkea tv-sarjoista elokuviin. Tällä hetkellä kuvaan elokuvaa, jossa minulla on yksi neljästä pääroolista, valitettavasti en voi vielä kertoa siitä enempää. Tänä kesänä kuvasin Mikael Marcimainin Tapahtumia veden äärellä -sarjaa, joka perustuu Kerstin Ekmanin kirjaan. Olen ollut Lasse-Maijan etsivätoimisto -tv-sarjassa, jossa esitän Barbro Palmia, ja Harjunpää-poliisisarjassa, jossa näyttelen poliisia. Lisäksi tein kolme lyhytelokuvaa kesän lopulla. Paljon tapahtuu, mutta nautin siitä. Helmikuussa minulla on yhteistyö helsinkiläisen Cantores minores -kamarikuoron ja Uusinta ensemble -yhtyeen kanssa. Esitämme Erik Bergmanin ja Lars Huldénin Bygden-teoksen. Olen teoksessa lausujana. 

Olin todella onnekas Tove-elokuvan ajoituksen suhteen, sillä elokuvatöitä alkoi tulla sen jälkeen. Jos olisin tehnyt niitä töitä mitä tein ennen Tovea, minä, kuten monet muutkin teatterissa työskentelevät freelance-näyttelijät, olisin jäänyt puille paljaille kun tuotantoja lykättiin. Onneksi elokuvia voi kuvata, mutta silti koko alan tilanne on tällä hetkellä epävarma. 

Haluatko sanoa jotain muuta lukijoille? 

Toivon, että he tulevat katsomaan elokuvan ja pitävät siitä. He ovat tervetulleita paikan päälle juomaan lasillisen viiniä ja nauttimaan kokemuksesta. Ja jos joku, joka ei vielä tunne Tove Janssonia, tulee katsomaan elokuvaa, voin vain onnitella häntä ja sanoa, että hänellä on jotakin fantastista edessään: mahdollisuus tutustua tähän vahvaan persoonaan, ja se voi tapahtua tämän elokuvan avulla. Erityisesti ulkomailla ei välttämättä olla osattu varautua tähän. Monilla on ollut mielikuva Tove Janssonista vanhana satutätinä, ja monet ovatkin löytäneet hänet kuvataiteilijana elokuvan kautta, mikä on upeaa. Se on hienoa siksi, että se oli hänelle itselleen tärkeintä, joten Toven itsensä takia olen onnellinen, että elokuva on voinut tuoda esiin hänen taidettaan. 

On hauskaa, miten uusia Tove Janssonin maalauksia ilmestyy jatkuvasti. Aivan kuin elokuvassa näytetään, hän maksoi monesti laskujaan taiteella sodan aikana. Se oli tuolloin vahvaa valuuttaa, sillä ihmiset ajattelivat, että he voivat aina myydä teokset uudelleen. Silti Tove Janssonin aikaisemmin tuntemattomia teoksia, joilla hän on maksanut esimerkiksi hammaslääkärikuluja tai polttopuita, ilmestyy edelleen. Se on mahtavaa. 

 

Kuka?

Nimi: Alma Pöysti

Koulutus: Teatteritaiteen maisteri, Helsingin Teatterikorkeakoulu (2007)

Asuinpaikka: Etelä-Suomi

Harrastukset: Lukeminen, ja uutena harrastuksena mehiläishoito, jonka aloitin pandemian aikana. Minulla on kaksi mehiläispesää saarella Loviisassa.

Suosikkimuumihahmo: Kaikki, mutta minulla on pehmeä paikka Vaarallisen matkan Susannalle, joka on vihainen ja utelias tyttö.

 

Mirjam Ekelund

FinnAgora

 

Kuva: Marica Rosengård.