Kuka olet?
Olen Leif Hagert, Suomen Romaniyhdistyksen ja Romaninuorten neuvoston puheenjohtaja. Olen myös freelancer, kouluttaja ja teen konsultointia romaniasioista yleisesti. Tällä hetkellä meillä on menossa 16-35 -vuotiaille romaneille suunnattu projekti nimeltään Studio Roma, jonka tarkoituksena on kouluttaa heitä sosiaalisen median tuotannon, kuten tubettamisen ja blogien kirjoittamisen kautta, ja siten antaa romaneille ääni eri media-alustoilla. Tällä hetkellä ei ole paljon romaneita, jotka tekevät sisältöä tämänkaltaisiin medioihin, joten haluamme antaa heille välineitä päästä näkyvämmiksi.
Lisäksi koulutan, teen puhujakeikkoja ja vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoistyötä teen useassa eri organisaatiossa, kuten SPR:n nuorten turvatalojen johtokunnassa ja Rauhankasvatusinstituutin hallituksessa. Kaikki työni ei siis keskity pelkästään romaneihin, vaan pyrin tekemään monenlaista ihmisten ja yhteiskunnan toimintaa edistävää työtä.
Mikä innosti sinut romaniaktivistiksi?
Se lähti tarpeesta edistää romanien oikeuksia. Oli ravistelevaa huomata kun itse nuorena yritin päästä kiinni työelämään, että romanina on todella haastavaa, ellei mahdotonta päästä töihin. Etenkin jos on perinteinen romaninimi kuten minulla, silloin pelkästä hakemuksesta tai puhelinsoitosta huomaa heti, että olen romani. Mitä enemmän tuli ikää, niin sitä enemmän huomasin sen laajuuden, miten paljon syrjintä on läsnä yhteiskunnassamme. Tämä ei ole pelkästään minun tai romaniystävieni kokemus, vaan se ulottuu Suomen päästä päähän ja ympäri Eurooppaa. Romaneihin kohdistuva syrjintä on normalisoitunutta ja sitä ei kritisoida. Siihen ei puututa niin kuin syrjintään ja rasismiin yleensä, vaan se sivuutetaan helpommin. Voisi siis sanoa, että aktivismini syntyi tästä tarpeesta, ja myös tunteesta siitä, että romaneiden asioista ei puhuta tarpeeksi.
Tarpeeksi konkreettisesti ei puhuta myöskään niistä aiheista, jotka koskettavat romanien elämää, kuten työllistymisen haastavuudesta. Aiemmin Suomessa on toki tehty aktivismia, mutta siitä on puuttunut tietty kärki. Projekteissa puhutaan harvoin suoraan nimenomaan syrjinnästä, vaikka se on asia, joka vaikuttaa todella laajasti ja heikentää ihmisten elämänlaatua monella eri sektorilla.
Toisaalta tärkeä käänne omaan aktivismiini oli, kun löysin myös afroamerikkalaiset aktivistit ja innostuin heidän tekemästään työstä syrjintää vastaan. Kun luen heidän tekstejään ja heidän teoistaan saan edelleen kylmiä väreitä, etenkin kun mietin miten pitkäjänteisesti he ovat taistelleet. He ovat viitoittaneet omaa polkuani. Itseäni ovat innoittaneet esimerkiksi Martin Luther King ja Maya Angelou, jonka runouteen pystyn samaistumaan paljon. Esimerkiksi "Caged Bird" ja "Still I Rise" ovat runoja Angeloulta, joiden uskon resonoivan monessa romanissa, jos he kuulisivat nämä. Ne lohduttavat ja rohkaisevat minuakin.
Mitä asioita on mielestäsi tärkeää nostaa esille, kun puhutaan romaneista Suomessa?
Yksi tärkeä asia, joka pitäisi nostaa enemmän esille on romaneiden heikko kansallinen itsetunto. Me olemme tietyllä tapaa omaksuneet sen syrjinnän ja rasismin jota meihin kohdistuu, jolloin alamme toistaa sitä itse itsestämme. Alamme siis itsekin käyttää valtaväestön käyttämiä rasistisia haukkumanimiä ja yleistyksiä niin kuin ne olisivat totta. On sisäistetty se rasistinen viesti ja kuva mikä meistä on luotu ja pidetty yllä. Se näkyy myös siinä, että ei osata arvostaa omaa romaniutta. Jotkut pyrkivät hälventämään sitä, ja se nähdään häpeällisenä ja nolona.
Toinen tärkeä asia on rasismi osana suomalaista historiaa, eli miten romaneita on kohdeltu jo ennen kuin on alettu puhumaan enemmän rasismista. Kun rasismista puhutaan olen törmännyt väitteeseen, että rasismi olisi Suomessa uusi asia, että se olisi tullut vain 30 vuotta sitten tänne muiden kuin suomalaisten mukana. Siinä ei kuitenkaan ole mitään uutta ja muualta tullutta. Jos tarkastelee romanien historiaa, niin se on aika karua ja kolkkoa, ja rasismi on ollut selkeä osa sitä. Eikä tietenkään pelkästään romanien historia, vaan saamelaiset ja karjalaiset ovat saaneet oman osansa. Nämä asiat sivuutetaan helposti, kun halutaan puhua historiasta tietyllä tavalla. Vaikka rasismista puhutaan vasta nyt, ei tämä tarkoita, että ongelma olisi uusi. Romaneihin kohdistuva rasismi ja syrjintä on sanellut heidän elämäänsä pitkään, mutta se on ollut niin normaalia, että siitä ei ole puhuttu ja siihen ei ole puututtu suuremmassa mittakaavassa. Romaneihin kohdistuva rasismi on normalisoitu ja sen kyseenalaistaminen on uutta.
Mitä enemmän saamme erilaisia romaneita esille mediassa, niin sitä enemmän ihmiset ymmärtävät, että jokainen romani on oma yksilönsä, aivan kuten kaikki muutkin suomalaiset. Monella ei ole omaa kosketusta romaneihin, ei välttämättä tunneta romaneita, vaan tiedetään vain se mitä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kirjoitetaan. Joku kertoo jonkin ikävän tarinan somessa, ja siitä tulee ainut kosketuspinta ja siten todellisuutta. Jos mediassa olisi enemmän romaneita, nähtäisiin paremmin se moninaisuus ja ihmisyys – nähtäisiin se, että me olemme myös ihmisiä joilla on erilaisia mielipiteitä, erilaisia arvoja ja eri mielenkiinnon kohteita.
Perinteisessä mediassa romanien representaatio puuttuu. Meillä suomessa näkee nyt, että joissain mediakanavissa on yksi tai kaksi ei-valkoista ihmistä, jolla halutaan ehkä korjata sitä, ettei näytettäisi pelkästään valkoisia ihmisiä. Mutta romanit puuttuvat edelleen. Tässäkin nousee esiin suomen historia ja romaneiden asema: ihmisistä saattaa tuntua helpommalta valita joku muu kuin romani siihen.
Onko romanien asema mielestäsi muuttunut suuntaan tai toiseen viime aikoina?
Jos edistystä on tapahtunut, se on ollut todella vähäistä. En halua kuulostaa hirveän negatiiviselta, mutta tämä on näkemykseni asiasta. Näkisin että kun turvapaikanhakijat saapuivat Suomeen, niin ehkä se rasistinen huutelu, joka ennen kohdistui romaneihin, kohdistuu nyt enemmän turvapaikanhakijoihin ja maahanmuuttajataustaisiin. En näkisi kuitenkaan edistyksenä sitä, että huutelu kohdistuu johonkin muuhun ryhmään kuin meihin. Se, että yksittäiset romanit eivät kohtaa yhtä paljon huutelua kuin aiemmin ei näy rakenteissa ainakaan vielä, vaan ne ovat edelleen yhtä syrjivät kuin aiemmin.
Entä onko romaneiden työllisyystilanne muuttunut?
Minulla ei ole varsinaista tutkimustietoa nykypävän työllisyydestä, mutta esimerkiksi THL on teettänyt asiaan liittyen tutkimuksen. Siinä kävi ilmi, että romanien koulutustaso on noussut, mutta työllisyystaso ei seuraa samaa nousua. En siis usko, että tilanteessa olisi kauheasti menty eteenpäin. Aiemmin keskustelussa mentiin sen taakse, että romanit eivät ole tarpeeksi kouluttautuneita, joten heitä ei tarvitse palkata. Mutta kun he eivät saa töitä kouluttautumisen jälkeenkään niin voimme nähdä, että ongelma on ollut koko ajan syrjinnässä.
Olen itse hakenut nuoresta lähtien töitä ja pyrkinyt työelämään, mutta en ole päässyt samoihin töihin kuin muut saman ikäiset valtaväestön nuoret, esimerkiksi kaupan kassalle. Vaikka romaneilla olisi alan koulutus tai kokemusta, ei päästä samoihin tehtäviin. Itselläni on myyjän koulutus, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, sekä viimeisimpänä radiotoimittajan paperit.
Oletin, että myyjän koulutuksella pääsen kaupan kassalle, mutta huomasin koulutuksen aikana, että en meinannut saada harjoittelupaikkaa, ja tämän vuoksi koulutukseni meinattiin keskeyttää, koska harjoittelu oli välttämätön osa opiskelua. Olin hyvä opiskelija ja minulla oli kova motivaatio alaa kohtaan, mutta oli kova isku kun tuli ukaasi, että opintoni joudutaan valitettavasti keskeyttämään jos en saa harjoittelupaikkaa. Tietenkin siinä heräsi ajatus, että miten tulen työllistymään ikinä jos en pääse edes harjoitteluun. Lopulta löytyi ruotsalaistaustainen pienen putiikin omistaja joka sanoi, että kyllä meille Leif-niminen henkilö harjoitteluun kelpaa. Koulu oli onneksi tukena haussa, ja he pidensivät harjoitteluaikaa tilanteeni takia. Kouluttajista huomasi, että he olivat myös järkyttyneitä tilanteesta. Koulutusvastaavamme sanoi, että me voimme laittaa hänet suosittelijaksi CV:hen, kun hän näki minkälainen tilanne minulla ja luokkamme toisella romaniopiskelijalla oli.
Itselläni ei ole mitään taikatemppua, jolla romaneiden työllisyyttä voisi parantaa, mutta oma viestini on se, että palkatkaa ihmeessä romaneita töihin. Monilla on negatiivisia stereotypioita romaneista, minkä uskon haittaavan romanien palkkaamista, vaikka romani olisi aivan pätevä työpaikkaan. Uskon, että jos romani hakee työpaikkaa ja laittaa hakemuksen, niin hän ei tee sitä vitsillä, vaan taustalla on kova motivaatio.
Olet viime vuonna saanut Eurooppanuorilta vuoden nuori eurooppalainen -palkinnon, minkälaisia tuntemuksia se herättää?
Aluksi tuntui totta kai hyvältä, että tekemäni työ on nähty ja se tunnustetaan. Tämän jälkeen tajusin myös kuinka hienoa on, että on ihmisiä, jotka pitävät romanien asioita niin tärkeinä, että halutaan palkita kun työtä tämän eteen on tehty. Tämä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys. Mielestäni antirasistisessa työssäkin törmää paljon siihen, että romaneiden tilanteesta ei välttämättä omatoimisesti puhuta. Jos nostaa esiin romaneiden kohtaamia epäkohtia, niin usein halutaan kääntää keskustelu pois niistä. Tätä tapahtuu aivan yleisesti, mutta myös antirasistisen työn sisällä näkee tätä. Se ei välttämättä ole tarkoitusperäistä, mutta se miksi näin toimitaan, voi kertoa tunnistamattomista asenteista. Asia voi tuntua kiusalliselta, jolloin halutaan mieluummin kääntää aiheet yleiselle tasolle tai johonkin muuhun vähemmistöön. Juuri romaneihin keskittyen ei voida puhua oikein mistään ilman, että keskustelua ei yritetä viedä johonkin muuhun suuntaan. Se, että Eurooppanuoret näkivät nimenomaan romanien asiat ja niiden eteen tehdyn työn tärkeänä, ja halusivat siitä palkita, antaa toivoa siitä, että on ihmisiä, jotka pitävät romanien asioita tärkeinä. On ihmisiä jotka haluavat kuulla niistä, haluavat oppia ja pyrkivät toimimaan arjessaan ja asemassaan niin, että voivat tukea ja edistää romanien asiaa.
Tämä haastattelu julkaistaan romanien kansallispäivänä. Onko sinulla tapana juhlistaa kyseistä merkkipäivää?
Toistaiseksi en ole erityisemmin juhlistanut. Viime vuosina se on ollut sitä, että selaan esimerkiksi twitteriä ja katselen josko jokin taho, esimerkiksi puoluejohtaja tai yritys joka ei huomioinut viime vuonna mitenkään meitä, olisi tänä vuonna huomioinut. On firmoja ja päättäjiä jotka saattavat muistaa monen muun vähemmistön merkkipäivää, mutta romanien kansallispäivänä ei ole paljoakaan onnittelijoita. Se on yksi asia mitä yleensä teen: katselen, että olisiko nyt päästy eteenpäin ja haluaisiko joku huomioida romanit näin meidän kansallispäivänä.
Romanit, ainakaan Suomessa, eivät kauheasti juhli merkkipäiväänsä. Toki saatetaan järjestää esimerkiksi erilaisia tapahtumia tai konsertteja, mutta tämä meidän juhlamme hakee vielä muotoaan. Romanien kansallispäivään ei ole vielä muodostunut tiettyjä perinteitä, toisin kuin moneen muuhun Suomessa vietettävään juhlapäivään.
Tunnustaudut twitterissä leffanörtiksi, onko sinulla erityisiä suosituksia tai suosikkeja joita haluat jakaa?
Pidän erityisesti yhdeksänkymmentä-luvun elokuvista, mutta suosikkielokuvani ovat kuitenkin laajemmalta alueelta. Oikeastaan haluaisin nimetä useamman, koska yhden suosikkielokuvan valitseminen on niin vaikeaa. Tämä onkin aikamoinen klisee-kimara: Titanic, Taru sormusten herrasta -trilogia ja Stand by me ovat erityisen lähellä sydäntäni.
Kuka?
Nimi: Leif Hagert
Ammatti: Freelancer, aktivisti ja kolumnisti.
Koulutus: Myyjän, kokin sekä radiotoimittajan koulutus.
Valtteri Nivala
FinnAgora