Inka Achté on dokumenttielokuvaohjaaja, jonka uusin pitkä elokuva Kultainen maa nähdään marraskuussa Budapestissa osana Verzió-elokuvafestivaalin ohjelmistoa. Kultainen maa kertoo suomalaisesta perheenisästä Mustafesta, joka sukunsa mailta löytyneestä kullasta kuultuaan muuttaa perheineen Suomesta synnyinseudulleen Somalimaahan.

 

 Elokuvasi Kultainen maa käsittelee muun muassa kuulumista ja identiteettiä. Kuka sinä olet ja mihin kuulut?

No jaa, hyvä kysymys. Olen Inka Achté ja olen suomalainen, mutta aika ison osan elämästäni olen asunut ulkomailla. Minulla on ollut vähän sellainen viha-rakkaussuhde Suomeen, mutta enköhän jollain tavalla Suomeen kuitenkin kuulu, esimerkiksi kielen kautta. Minulle suomen kieli on tosi tärkeä asia.

Sen lisäksi, että teen omia elokuvia, pyöritän puolisoni kanssa festivaalilevitystoimistoa. Huhtikuusta lähtien olen ollut myös DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalin ohjelmajohtaja. Eli dokumenttielokuvien parissa työskenteleminen on tosi tärkeä osa identiteettiäni.

 

Miten löysit Kultaisen maan päähenkilön Mustafen perheineen, ja mikä heidän tarinassaan sinua alun perin eniten kiinnosti?

Tämä projekti oli siitä poikkeuksellinen, että se tuli luokseni vähän kuin tarjottimella annettuna. Ystäväni ja kollegani Hanna Karppinen tunsi Mustafen entuudestaan, ja oli kuullut näistä Mustafen kullankaivuu-suunnitelmista. Hän oli saanut käsikirjoitustuen, jolla aloitteli projektia, mutta raskaaksi tultuaan ei pystynyt enää jatkamaan, sillä hän ei olisi pystynyt lähtemään Somalimaahan silloin kun Mustafe perheineen oli sinne muuttamassa. Niin Hanna soitti ja kysyi, että kiinnostaisiko minua tulla projektiin mukaan. Sovimme, että minä ohjaan ja Hanna on toinen käsikirjoittaja.

Ensimmäisenä minua kiinnosti tämän aarrejahdin vertauskuvallinen ulottuvuus. Kuka tahansa, joka on pitänyt Suomessa silmiä auki kaksi minuuttia, tietää, että täällä on aika paljon rasismia. Vaikka Mustafe ei itse tuonut tätä asiaa esille heti ensimmäisenä, niin tietenkin ajattelin, että aarrejahdin taustalla on ehkä kyseessä paremman elämän etsiminen.

 

Rasismi on yksi Kultaisen maan teemoista, ja ensimmäinen pitkä elokuvasi Miehen malli käsittelee niin ikään yhteiskunnallista aihetta, naisvihaa ja sitä vastaan taistelevia miehiä. Ajatteletko, että sinulla on elokuvantekemisessä jokin selkeä päämäärä?

Minua ajaa enemmän uteliaisuus kuin tiedottamisen halu tai yhteiskunnallinen missio. Mutta kyllä ne varmaan nivoutuvat myös yhteen. Esimerkiksi Miehen mallia aloin tekemään, kun Intiassa tapahtui järkyttävä joukkoraiskaus vuonna 2012. Asuin Englannissa silloin, ja siellä on iso intialainen yhteisö, joten tapaus tuli todelle lähelle. Mietin miten voin elää tämän asian kanssa, että naisille tehdään tuollaista väkivaltaa koko ajan. Sitten kuulin miehistä, jotka pyrkivät muutokseen yrittämällä vaikuttaa nimenomaan miesten ajatteluun. Minusta tuntui, että tarvitsin sitä tietoa sillä hetkellä tosi paljon, ja halusin uteliaisuudesta lähteä tutkimaan, että miten he konkreettisesti tähän muutokseen pyrkivät.

Kultaista maata lähdin tekemään, koska halusin laittaa peilin suomalaista yhteiskuntaa vasten. Meidän on pakko kohdata se, miten rasistisia me olemme ja miten olemme kohdelleet ihmisiä, jotka ovat paenneet sotaa. Mutta fokus muuttui hieman, ja kantavaksi teemaksi nousi lopulta se, miten vanhempana teet kaikkesi suojellaksesi lastasi pahalta, mutta se on mahdoton tehtävä, koska maailma nyt vaan on maailma. Luulen, että Mustafe todella halusi suojella lapsiaan suomalaiselta rasismilta, mutta viedessään lapset Somalimaahan hän väistämättä altisti heidät muunlaisille hankaluuksille. Vaikka mitä tekisit, lapsia ei voi tietyn pisteen jälkeen suojella. Tuosta teemasta tuli sellainen, johon Mustafen kamppailussa itse myös pienen lapsen vanhempana samaistuin.

 

Molemmat pitkät elokuvasi on kuvattu osittain kulttuureissa, jotka eivät ole sinulle tuttuja. Millaisia ajatuksia representaatiosta kävit läpi mielessäsi näitä tehdessä?

Toki niitä käy tosi paljonkin läpi. Toisaalta ajattelen, että identiteetti on niin monimutkainen asia, että sitä ei voi myöskään typistää ihonväriin tai taustaan. Maahanmuuttajataustaisten ja ruskeiden ihmisten pitäisi päästä tekemään omia elokuvia ja kertomaan omia tarinoita, se on päivänselvää. Mutta en ajattele, että minun pitäisi kuvata välttämättä pelkästään valkoisia ihmisiä. Esimerkiksi Mustafe ja minä tulemme monella tapaa aika samanlaisesta keskiluokkaisesta punavihreästä uusimaalaisesta kuplasta. Miehen mallin päähenkilö Harish on yliopiston käynyt feministi, kuten minäkin. Yritän nähdä sen, mikä meissä on yhteistä. Totta kai tiedän, että siinä on hankaluuksiakin, mutta se ei tarkoita sitä, että olisi yhtään helpompaa kuvata työväenluokkaista, valkoista, vaikkapa perussuomalaisia äänestävää suomalaista, joka tulee todella erilaisesta maailmasta kuin minä. Siinä on ihan samalla tavalla representaatio-ongelmia. Mistä löydän sen ihmisen, joka on kaikilla mittareilla niin samanlainen kuin minä, että voin kuvata häntä rauhassa? Oikeastaan varmaan kaikkein eettisin tapa tehdä sisältöä ja kertoa tarinoita on youtube- tai tiktok-sisältö, missä kuvaat itse itseäsi ja editoit itse. Mutta eivät ne ole elokuvia käsittääkseni.

 

Sinulla on kokemusta ohjaamisen lisäksi elokuvien levittämisestä ja nyt myös ohjelmajohtajuudesta DocPoint-festivaalilla. Mikä on näkemyksesi suomalaisesta elokuvasta, mistä ollaan menossa ja mihin?

Onhan se eteenpäin mennyt, sanotaan 20–30 vuodessa. Kun vuonna 2004 valmistuin Lahden Muotoiluinstituutista, oli itsestään selvää, ettei minusta voi tulla fiktio-ohjaajaa, koska olen nainen. Ei sitä kukaan minulle suoraan sanonut, mutta ei tarvinnut kuin vähän pitää silmiä auki niin sen ymmärsi. Eihän heitä ollut missään. Niin se on, että you can’t be what you can’t see. Mutta oli paljon naispuolisia dokumentaristeja, jotka tekivät tosi kiinnostavia ja inspiroivia juttuja, ja niin lähdin sille tielle. Mutta nykyään on fiktionkin puolella upeita naisohjaajia minun ikäluokassani ja nuoremmissa. 

Edelleen suomalainen rahoitus laahaa pohjoismaalaisen rahoituksen perässä. Rahoittajat eivät juuri ota riskejä, vaan meillä on edelleen se yksi juhlittu Aki Kaurismäki, kun Ruotsista tulee koko ajan uusia kiinnostavia tekijöitä, joilla on kaikilla oma tyylinsä. On tämä pikkuhiljaa Suomessakin muuttumassa.

Oleellista on, että keitä on valta-asemassa rahaa jakamassa, ja minkälaisia tarinoita he pitävät tärkeinä. On huono asia, jos valta-asemassa on aina tosi samanlaisesta taustasta tulevia päättäjiä. Suomi on kuitenkin aika monimuotoinen, ja olisi suotavaa, että se näkyisi elokuvissa, joita meiltä tulee ulos.

Katsoessani esimerkiksi noita DocPoint-elokuvia olen kauhukseni huomannut, että kaikkein eniten minulle resonoi valkoisten eurooppalaisten naisten tekemät dokumenttielokuvat. Täytyy olla aktiivisesti tietoinen siitä, että minulla on tällaisia ennakkoasenteita, ja sen lisäksi päättäviin asemiin tarvitaan muunkin näköisiä ihmisiä kuin minä. Toivottavasti DocPointissa minun seuraajani on sitten vaikkapa ruskea.

 

Mitä tulevaisuus tuo sinulle tullessaan DocPoint-festivaalin ohjelmajohtajuuden lisäksi?

Minulla on meneillään naisten asemaan urheilumaailmassa liittyvä projekti, sekä animoitu ihmisoikeuksia käsittelevä dokumenttielokuva. Lisäksi me teimme Jasminin, eli Kultaisen maan perheen keskimmäisen lapsen, näkökulmasta lapsille suunnatun lyhyen dokumenttielokuvan, joka kertoo muutosta Somalimaahan ja omien pelkojen ylittämisestä. Se saa pian ensi-iltansa IDFA-festivaalilla Amsterdamissa.

 

Uskotko elokuvan mahdollisuuksiin muuttaa maailmaa?

Uskon samalla tavalla kuin minkä tahansa taiteen mahdollisuuksiin. Kaikki kulttuuri paitsi heijastelee meidän yhteiskuntaamme, myös luo uusia ymmärtämisen tapoja. En usko taiteeseen saarnaamisen välineenä, mutta parhaimmillaan se saa ihmiset ajattelemaan asioita uudella tavalla.

 

 

Kuka: Inka Achté

Ammatti: elokuvantekijä, DocPoint-festivaalin ohjelmajohtaja, festivaalilevittäjä

Lempielokuva: Clio Bernardin The Arbor, sekä Lukas Moodyssonin elokuvat

 

Kultainen maa esitetään Verzió-dokumenttielokuvafestivaalilla torstaina 10.11. klo 18.30, sekä lauantaina 12.11 klo 21.00. Ohjaaja Inka Achté on paikalla torstain näytöksessä.

Lisätiedot ja liput: https://www.verzio.org/en/2022/films/golden-land



 

Reetta Saarikoski