On jo lähes vuosi siitä kun muutin helteiseen Budapestiin. On vaikea uskoa, että yhdentoista kuukauden mittainen harjoitteluni instituutilla on pian ohi. Vuoteen on mahtunut paljon kaikkea. Satuin paikalle aikaan, jolloin instituutilla on tapahtunut paljon muutoksia.
Vaikka harjoitteluun tullessani kuvittelin kulttuuritoiminnan olevan oppimiseni keskiössä, voinkin nyt jälkikäteen todeta sen olleen paljon muutakin. On ollut erittäin arvokasta seurata miten pieni työyhteisö toimii ajoittain haastavissakin olosuhteissa ja millainen toimintaympäristö ja maa Unkari on. Vain se, että minun aikanani instituutilla on ollut kolme eri johtajaa on muovannut niin yhteisiä- kuin omia työskentelytapoja ja tuonut esiin uusia tulokulmia. Asioita voi ja tuleekin katsastella eri näkökulmista, sen jos jotain olen oppinut harjoitteluni aikana.
Unkari on monella tapaa mielenkiintoinen maa. Sen mielenkiintoisuus on pitkälti katsojan silmissä ja eritoten arvoissa. Oma kokemukseni onkin hyvin ristiriitainen. On ollut helppo navigoida paikassa, missä minut ulkoapäin katsottuna nähdään automaattisesti osana yhteiskuntaa. Sivustaseuraajan rooli on tässäkin tapauksessa ollut kohtaloni. En ottanut tavoitteeksi oppia sujuvaa unkaria, ja kielenoppimiseni jäikin perussanastoon. Sulaudun siis joukkoon niin kauan kunnes eteeni tulee tilanne, jossa minulta vaaditaan vastausta johonkin kysymykseen joka ei liity käteisellä tai kortilla maksamiseen tai muovipussin ostoon. Pyrkimykseni onkin aina ollut sulautua joukkoon, ja se ei onnistu täydellisesti ilman kielitaitoa. Varsinkin Unkarissa kielitaito on monessa paikassa asioidessa välttämättömyys, sillä täällä ei voi olettaa saavansa palvelua englanniksi.
Unkarissa viehättää sen vaikeasti selitettävä helppous ja kauneus. Tämä on ainakin oma kokemukseni. Tänne on helppo asettua vuodeksi ja tavallaan unohtaa ne realiteetit jotka paikalliset joutuvat kohtaamaan jokapäiväisessä elämässään. Minä voin nauttia (varsinkin ensimmäisen harjoittelupuoliskoni aikana) halvasta ravintolaruoasta, aktiviteeteista ja matkoista. Voin myös nauttia itäisen Keski-Euroopan kauniin karusta maisemasta ja romantisoida arkeani vanhojen näyttävien rakennusten keskellä. Voin elää omannäköistä elämää, omilla ehdoilla. Kaiken uuden ja ihastuttavan keskellä ei kuitenkaan tulisi unohtaa faktoja: asun maassa jossa on Euroopan korkein inflaatio, johtavan oikeistolaispuolueen propagandaa on lähes mahdotonta välttää ja ihmisten tyytymättömyys on luettavissa monen vastaantulijan kasvoilta.
Itse olen hymyillyt Unkarissa, ja paljonkin, mutta täysin omilla ehdoillani. Minulla on ollut varaa valita. Niin haluaisin kuvitella, että myös täällä toimivalla instituutilla on. Olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että FinnAgoran kaltaisella toimijalla on tärkeä paikka Unkarissa. Tekemistä toivoisi ohjaavan se vakaa arvopohja, joka nojautuu muun muassa tasa-arvoon, avoimuuteen, sananvapauteen, uteliaisuuteen ja rohkeuteen. Vielä on varaa uskaltaa. Mukailu ja myötäily on mukavaa mutta ajan kanssa tekee hyvää muovautua ja muuttua. Toivonkin näkeväni instituutin toiminnassa entistä vahvempaa kannanottoa, tilan raivaamista teemoille joita on jopa epämukava käsitellä, koska ne laittavat vanhat uskomukset uusiksi. Olen oman Unkarissa oleilun aikana huomannut, että yhteiskuntanormien kyseenalaistamiselle, tasavertaisen kohtelun pohdiskelulle ja ennakkoluulojen purkamiselle on kova kysyntä. Tiedonjanoa löytyy, mutta kuka tarjoaa juotavat?
Suuri kiitos ihanille työkavereille tästä ajasta ja teille, jotka olen tavannut harjoitteluni aikana. Aurinkoista kesää!
Alina Kantola, Svenska kulturfonden harjoittelija 2022-2023
Kuva: Benjamin Kähärä