Muita kevään kohokohtia olivat muun muassa Finn Filmnapok - elokuvafestivaali, Taste Finland -ravintolapäivä sekä Finnovation- seminaari. EUNIC-verkoston Literature night - tapahtuma huipensi instituutin kevätkauden, jonka jälkeen kesän mielenkiintoiset tapahtumat lähtivät käyntiin. 

Suosittu Finn Filmnapok, eli suomalaisen elokuvan päivät, tarjoaa yleisölleen laajan kattauksen uusia suomalaisia elokuvia. Elokuvafestivaali järjestettiin helmikuussa (15.-18.2.) jo 12. kertaa, ja keräsi tänä vuonna yhteensä noin 1300 katsojaa.

 

Helmikuun lopussa (27.2.), FinnAgora ja Unkarin Evankelis-luterilainen kirkko järjesti yhteisen seminaarin ystävyysseurakunnille. Seminaarin teemana oli vapaaehtoistyö Suomen ja Unkarin seurakunnissa. 

 

Maaliskuussa (6.3.) instituutti järjesti webinaarin Tommy Hellstenin kirjasta Elämän lapsi, jonka myötä keskusteltiin läheisriippuvuudesta. Instituutti järjesti myös 23.3. webinaarin suomalaisesta onnellisuudesta Dániel Lukácsin johdolla. 

 

Huhtikuussa (4.4.) järjestettiin Finnovation-seminaari, jonka aikana pohdittiin tasa-arvoa ja naisten asemaa työelämässä. Tapahtumaan osallistui noin 50 henkilöä, ja tapahtuman puhujina toimivat Sosten pääekonomisti Anni Marttinen, Amnesty ja Lazy Women -kollektiivi. 

 

Toukokuussa (8.5.) FinnAgora järjesti seminaarin Suomen suurlähetystön tiloissa, jonka aiheena oli romanien identiteetti Suomessa ja Unkarissa. Seminaarissa oli puhujia sekä Unkarista että Suomesta. 

 

Taste Finland -ravintolapäivä järjestettiin toukokuun lopussa (20.5.) jo kymmenettä kertaa. Ravintolapäivän ruuat valmistivat vierailevat kokit Suomesta, jotka ovat opiskelijoita Ahvenanmaan ammatillisesta lukiosta. Tämän vuoden Taste Finland-ravintolapäivän teemana oli ruokahävikki, ja tapahtuman aikana myytiinkin ennätysmäärä ruokaa. 

 

Tapahtuma järjestettiin perinteisesti Suomen suurlähetystön sisäpihalla, jossa yhteensä noin 600 kävijää pääsivät nauttimaan paitsi hyvästä ruuasta myös live-musiikista ja erilaisista aktiviteeteistä. Instituutti lahjoitti tapahtuman voitot kehitysvammaisjärjestö Salva Vita Alapítványlle. 

 

Kevään asiantuntijavierailu sijoittui toukokuulle (29.-31.5.), jolloin Miskolcin yliopiston selkokielityöryhmä vieraili Helsingissä ja tapasivat Suomen Selkokeskuksen asiantuntijoita. 

 

Kesäkuussa (2.-3.6.) instituutti osallistui Bartók Bélan tiellä vuosittain järjestettävään Eleven Tavasz-festivaaliin. Tänä vuonna tapahtumassa oli paljon Suomi-aiheista ohjelmaa.

 

Instituutin kevätkauden päätti EUNIC-verkoston Literature night -tapahtuma (8.6.), joka järjestettiin eri puolilla Budapestin eläintarhaa. Suomalaisen kirjailijan Petra Rautiaisen “Tuhkaan piirretty maa” -debyyttiromaania kuunteli illan aikana yhteensä 530 kuulijaa. Rautiaisen kirjaa luki tunnettu näyttelijä Barbara Hegyi.


Kesäkaudellakin instituutti oli mukana kulttuuritapahtumissa. Heinäkuussa instituutti tuki Agit-Cirk-nykysirkusryhmän teoksen Lyydia tuotantoa Bondoro Street Art Festivalilla Balatonalmádissa (2.7.). Festivaali oli Veszprém-Balatonin kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa. Elokuussa (6.8.) instituutti osallistui EUNIC-verkoston järjestämään Garden Cinema-tapahtumaan, jossa muun muassa näytettiin Teemu Nikin ohjaama suomalainen elokuva Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia noin 50 katsojalle – kylmän sään vuoksi yleisö jäi normaalivuosia pienemmäksi.