Piia Leino edustaa Suomea Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon pyöreän pöydän keskustelussa 28. Budapestin kansainvälisellä kirjafestivaalilla 29.9. Tämän lisäksi FinnAgora ja Scolar, Leinon Taivas-romaanin kustantaja järjestää keskustelutilaisuuden Scolarin kirjakaupassa 30.9 klo 15.00, jossa suomalaiskirjailijan kanssa keskustelee toimittaja Katalin Szemere. Keskustelun aihetta inspiroi Leinon kaksijakoinen ura kaunokirjailijana ja uutistoimisto STT:n toimittajana: mikä rooli kaunokirjallisuudella voi olla kriittisen lukutaidon kehittämisessä?

Piia Leinon esikoisromaani julkaistiin vuonna 2016, ja sitä seuraavana vuonna hän nousi kansainväliseen maineeseen dystooppisella trillerillään Taivas. Romaani voitti Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon ja Suomen pääkaupunkiseudun kirjastojen HelMet-kirjallisuuspalkinnon vuonna 2019. Vuoteen 2058 sijoittuva futuristinen kirja käsittelee aikamme tärkeimpiä yhteiskunnallisia kysymyksiä – teknologista kehitystä, ilmastonmuutosta, globalisaatiota, nationalismin nousua sekä hyvinvointivaltioiden kasvavaa eriarvoisuutta.

Kirjan juonessa kansallismielinen puolue käyttää valtaa kuvitteellisessa sisällissodan jälkeisessä Suomessa. Valtakuntaa ympäröi muuri, rajan ylittäminen on mahdotonta ja yhteydenpito ulkomaailmaan on kielletty. Valtaosa kansasta elää kurjuudessa ja muutamat varakkaammat ovat virtuaalitodellisuuden vankeja: heille Taivas on ihanampi paikka kuin todellisuus koskaan olikaan. Akseli työskentelee tutkijana ja yrittää selvittää, mistä apatia johtuu: ihmiset eivät poistu kodeistaan, he eivät juurikaan puhu toisilleen, eikä heillä ole enää edes lapsia. Kun Akseli saa rajattoman pääsyn Taivaaseen, hän tapaa Iinan – kokemus, joka vaikuttaa molempiin niin paljon, että he haluavat tavata oikeassa maailmassa. Ja sitten kaikki muuttuu…

Keskustelu on suomeksi ja unkariksi. Tulkkina on mukana kirjallisuuden kääntäjä Ottilia Kovács.

https://www.facebook.com/events/829881725213055

Ajankohta ja paikka:
30.9.2023, klo 15.00
Scolar kirjakauppa, 1061 Budapest, Paulay Ede utca 19.