< Takaisin

Tohmajärveltä maailmankansalaiseksi – kuukauden vieraana isä Ambrosius

29.7.2021 klo 11:45 - 28.8.2021 klo 11:45

Metropoliitta Ambrosius, alkuperäiseltä nimeltään Risto Jääskeläinen, on ollut elämänsä aikana monessa mukana.

”Olen kotoisin maalaistalosta, Tohmajärveltä, rajan pinnasta. Tohmajärven keskikoulun jälkeen siirryin koulukortteeriin Joensuuhun ja valmistuin ylioppilaaksi Joensuun lyseosta. Samana vuonna aloitin teologian opinnot Helsingin yliopistossa ja pian sen jälkeen myös valtiotieteen opinnot.”

 ”Kun lähdin Helsinkiin opiskelemaan, en oikein tiennyt ryhdynkö opiskelemaan teologiaa vai valtiotieteitä. Kumpikin kiinnosti minua suuresti – ei suinkaan sen takia että halusin valmistua johonkin tiettyyn ammattiin, vaan halusin syvällisemmin ymmärtää elämän mysteeriä. Yhteiskunnalliset kysymykset kiinnostivat minua kovasti.”

Valmistuttuaan teologisesta tiedekunnasta Ambrosius mietti mitä isona tekisi.

”Ajattelin että kun minulla ei ole perhettä eikä opintolainaa, en vielä aloita porvarillista elämää enkä lasten kasvatusta, vaan lähden maailmalle. Kun sain teologian maisterin paperit käteen, avasin kotimaan lehden ja siellä tarjottiin luterilaisen kirkon stipendiä Unkariin. Hain stipendiä ja lähdin Budapestiin vuodeksi.”

 

Henkivakuutus reaalisosialismia vastaan

”Asuin Unkarissa luterilaisen kirkon teologisessa akatemiassa muiden opiskelijoiden tavoin. Minulla oli erinomainen mahdollisuus tutustua sikäläiseen kirkolliseen elämään. Vierailin joka toinen viikonloppu jossakin luterilaisessa seurakunnassa.

 ”Kun olin valtiotieteiden opinnoissa gradua vaille valmis niin päätin että minäpä kirjoitan graduni Unkarin poliittisesta historiasta. Yksi aihe, joka tuli nopeasti vastaan, oli vuoden 1919 Béla Kunin kansantasavalta ja sen uskontopolitiikka. Se oli lyhytaikainen kansantasavallan sosialistinen yritys ennen kuin se kumottiin. Se oli kiinnostava teema.”

 ”Istuin sanakirjan kanssa Unkarin kansallisessa arkistossa, keräsin materiaalia. Kotiin tultuani kirjoitin pro gradun valmiiksi unkarilaisista lähteistä keräämästäni materiaalista.” 

Unkarin vuosi jätti Ambrosiukseen jälkensä myös toisella tapaa.

”Kyse oli sosialistisesta yhteiskunnasta, jossa oli hyvin toisenlaiset olot kuin silloisissa länsimaissa. Suomessa oli 1970-luvun opiskelijapiireissä hyvin voimakas vasemmistolainen intressi ja vakaumus. En lähtenyt siihen mukaan. Minulla ei ollut muutenkaan mitään vahvaa poliittista vakaumusta. Voi kuitenkin todeta, että Unkarin kokemus oli minulle hyvä henkivakuutus reaalisosialismia vastaan.”

 

Valtakirkon ja poliittisen vallan suhteet ongelmallisia

”Toinen asia, joka oli myöhemmän elämän kannalta hyvin tärkeää, oli että ymmärsin miten pieni vähemmistökirkko voi upealla tavalla edustaa varhaisen kirkon kokemusmaailmaa ja miten valtakirkon ja poliittisen vallan liitto on nykyaikana useimmissa tapauksissa suuri ongelma.”

 ”Se, että luterilainen kirkko joutui vähemmistökirkon aseman vuoksi paljon kärsimään Unkarissa, muistutti minusta Suomen ortodoksista kirkkoa. Näin monia yhtymäkohtia kokemusmaailmassa ja kirkon ymmärryksessä omasta tehtävästään yhteiskunnassa suhteessa sekulaariin maailmaan ja muihin kirkkoihin kuin mitä ortodoksisella kirkolla on Suomessa.”

 ”Kun irtauduin valtiokirkon eetoksesta Unkarissa, ortodoksisuus tuli minulle konkreettisella tavalla vaihtoehtona vastaan. Aiemmin se oli ollut kiinnostusta idän mystiikkaan, mutta ei sillä ajatuksella, että se olisi myös minun kotikirkkoni.

 ”Unkarin vuosi kylvi kyllä hyvin vahvat siemenet tähän prosessiin. Olenkin sanonut piispakollegoilleni Unkarissa, että tehän teitte minusta ortodoksin.”

 ”Minulla ei ole kriittistä suhdetta luterilaiseen kirkkoon. Tämä oli vain minun hengellinen evoluutioni. Kuljin omaa tietä eteenpäin”

 

Valamon luostari kukoistukseen

Siirryttyään ortodoksisen kirkon jäseneksi Ambrosius päätti lähteä Valamoon, jossa hänet tunnettiin ensin veli Kristoforoksen nimellä. Helmikuussa 1977 arkkipiispa Paavali kutsui hänet Kuopioon ja nimesi hänet Valamon luostarin taloudenhoitajaksi.

 ”Kun aloitin taloudenhoitajan työt Valamossa, luostarilla oli velkaa 200.000 markkaa. Kun tulin piispaksi 11 vuotta myöhemmin, velkaa oli yli 20 miljoonaa.”

 ”Meillä ei ollut oikein vaihtoehtoja: se oli joko lappu luukulle tai rakennetaan jotain uutta. Tuona aikana rakennettiin kaikki kivitalot, jotka ovat käytössä yhä tänä päivänä.”

 ”Jo tuolloin oli nähtävissä, että ortodoksisuus herätti paljon kiinnostusta ja matkailua. Oli paljon parempi tarjota vieraille majoitusta ja mahdollisuus hiljentyä paikan päällä. Kun muutenkin oli kiinnostusta, niin junailin kansanopiston perustamista sinne 1980-luvulla.”

 

Luostarista hiippakunnan johtajaksi

Valamon jälkeen Ambrosius siirtyi ensin Suomen ortodoksisen kirkon apulaispiispaksi Joensuuhun vuonna 1988, sen jälkeen Oulun ortodoksisen hiippakunnan piispaksi vuonna 1996 ja sieltä edelleen Helsingin hiippakunnan piispaksi vuonna 2002.

Ortodoksinen kirkko on Ambrosiuksen mukaan monella mittapuulla perinteisempi tai konservatiivisempi verrattuna isoihin protestanttisiin kirkkoihin, kuten luterilaiseen kirkkoon. Toisaalta ortodoksinen kirkko on säilyttänyt hengellisessä ja teologisessa mielessä vielä perinteisen kirkon lähestymistapaa. Rationaalinen käsitys uskonnosta ei ole lyönyt samalla tapaa läpi ortodoksisessa kirkossa.

 ”Suomen ortodoksinen kirkko on monella mittapuulla arvioituna kaikkein progressiivisimpia ortodoksisten kirkkojen joukossa. Meillä on esimerkiksi demokraattinen hallintojärjestelmä mitä Itä-Euroopan ortodoksisilla kirkoilla ei ole yhdelläkään.”

 ”Mitä tulee kirkon toimintaan, kuten naispappeuteen, meillä on eri näkemyksiä asiasta. Itse olen todennut, että se on avoin kysymys. En ole sitä mieltä, että ei koskaan. Monet ortodoksit ja katolisessa kirkossa vielä useammat ovat asiasta toista mieltä.”

Ambrosius on kohdannut urallaan myös vastustusta.

 ”Oleellista on pyrkiä katsoa eteenpäin ja osoittaa henkistä johtajuutta. Kyllähän ne kriittiset äänenpainot, mitä minulle on tullut kirkon piiristä, ovat olleet hyvin pienen joukon kannanottoja. Pitää yrittää olla rohkea ja tehdä minkä näkee tärkeäksi.”

 

Toinen koti Unkarissa

Ambrosiuksella on edelleen asunto Budapestissa. ”Kutsun Unkarin asuntoa kesämökiksi. Se täyttää kesämökin funktiot.”

 ”Unkari oli minulle ensimmäinen ulkomaan komennus. Unkarin maaseudulla minua kosketti, kuinka Suomea kohtaan koettiin rakkautta ja jopa ihailua. Tunsin olevani kotona Unkarissa. Vieläkin kun syön paprikakanaa ja juon unkarilaista viiniä, mieleni tekee heti Unkariin.”

 ”Neuvon aina Unkariin meneviä ystäviä, että kun he menevät kauppaan tai viinitupaan, vähintäänkin toisessa lauseessa kannattaa lipsauttaa, että olette suomalaisia. Palvelu ja tunnelma paranevat heti.”

Ambrosius muistuttaa, että Unkarilla on hyvin raskas taakka historiasta. ”Se oli hyvin vahva feodaalinen yhteiskunta. Demokratiaa ryhdyttiin kokeilemaan vasta kommunismin romahtamisen jälkeen.”

 ”Nykyisen poliittisen vallankäytön ääri-ilmiöt ovat toki ongelmallisia, mutta en pitäisi niitä toistaiseksi vaarallisina.”

Unkarin tulevaisuutta Ambrosius luonnehtii toiveikkaasti. ”Kyllähän kansalaisyhteiskunta kehittyy jatkuvasti Unkarissa. Pitkässä linjassa uskon paljon humaanimpaan ja ihmiskeskeisempään yhteiskuntaan.”


Kuka?

Nimi: metropoliitta Ambrosius (Risto Jääskeläinen)

Työhistoria: teologian maisteri 1968, valtiotieteen maisteri 1972, stipendiaattina Unkarissa 1969-1970, tutkijana Cambridgen yliopistossa Isossa-Britanniassa 1971-1975, luterilaisen kirkon papiksi 1969, Helsingin lyseon uskonnonopettajana 1970-1971, Joensuun korkeakoulun lehtorina 1974 ja apulaisprofessorina 1975-1976, erosi luterilaisesta kirkosta ja liittyi ortodoksiseen kirkkoon 1975, Valamon luostarin taloudenhoitajana 1977-1988 ja varajohtajana 1986-1996, Joensuun piispaksi 1988-1996, Oulun ortodoksisen hiippakunnan piispaksi ja metropoliitaksi 1996, Helsingin hiippakunnan piispaksi 2002, Suomen ortodoksisen kirkollishallituksen jäsen 1996 lähtien.

Toiminut FinnAgoran säätiön puheenjohtajana 2016 alkaen.

Harrastukset: taide, historia ja mystiikka 

”Taide ja kauneus, lukeminen, historia ja mystiikka ovat lähellä sydäntäni. En kerää taidetta varastoon, vaan seinille sen vuoksi, koska ne välittävät paljon kauneutta ja pyhyyttä.”

  

Eero Yrjö-Koskinen

FinnAgora