Kaivos-oopperan ohjaustyö on hyvässä vauhdissa – ”Esitys on ikään kuin oma lapsi”

On harjoitusten väliaika Unkarin valtionoopperassa, jonka kanttiinissa keskustelemme ohjaaja Vilppu Kiljusen ja solisti Tommi Hakalan kanssa. Kahvikone surisee, lusikat kolisevat, ihmiset tulevat ja menevät, jotkut heistä tervehtivät Vilppua ja Tommia tottuneesti.

"Olen tutussa maastossa" sanoo Vilppu, joka on ohjannut Einojuhani Rautavaaran useita oopperoita. Rautavaaran musiikillinen maailma sekä hiljattain edesmennyt säveltäjä itse ovat hyvin lähellä hänen sydäntään. Tarkoituksenamme oli kysyä, missä vaiheessa harjoitukset ovat, mutta puhe kääntyikin oopperan ohjaamisen olemukseen. Tässä on tarina oopperan synnystä.

Vilppu, voitko kuvailla ohjaustyön prosessia? Mitä vaiheita siihen kuuluu? Mikä on aikataulu?

Ohjaustyössä on kaksi keskeistä vaihetta. Ensimmäinen vaihe alkaa usein jo vuosia ennen ensi-iltaa kokonaiskonseptin suunnittelulla työryhmän kanssa, johon kuuluu yleensä keskeisesti puvustaja, lavastaja ja ohjaaja. Suunnitelmat jätetään yleensä oopperataloihin noin vuotta ennen ensi-iltaa. Toinen prosessi alkaa sitten noin viisi-kuusi-seitsemän vikkoa ennen ensi-iltaa, jolloin rupeamme harjoittelemaan laulajien kanssa. Se on se vaihe, jolloin esitys valmistetaan esitykseksi.

Missä vaiheessa olette nyt?

Virág Barcza haastattelee ohjaaja Vilppu Kiljusta.

Täällä on kuusi viikkoa harjoitusaikaa ja olen käyttänyt kohta puolet siitä. Molempien oopperoiden, sekä Kaivoksen että Szerelemin kaikki solistit on käyty läpi, parhaassa tapauksessa parikin kertaa. Ensi viikolla minulla alkaa kuoroharjoitukset ja kun ne ovat ohi, olemme jo näyttämöllä. Silloin alkaa se varsinainen viimeinen puristusharjoitusviikko, jolloin tuodaan mahdollisimman paljon elementtejä esitykseen: puvustusta, valoa, kaikkea tätä. Viimeisellä viikolla minä otan tietyllä tavalla itseni pois esityksestä.  Annan enemmän ja enemmän tilaa esiintyjille ja koko sille koneistolle, joka pyörittää tätä. Ohjaajalle se on sitä kaikkein riemuisinta aikaa: esitys rupeaa valmistumaan. Silloin tehdään enää hienosäätöä valoilla ja tietysti ohjauksilla.

Miltä tuntuu kun esitys valmistuu?

Siihen liittyy aina tietynlainen haikeus. Se on kummallinen tunnesekoitus riemua siitä, että ohjaus valmistuu ja haikeus siitä, että joutuu luopumaan. Esitys on ikään kuin oma lapsi, joka laitetaan maailmaan ja toivotaan, että se siellä pärjää ja kävelee eikä mokaa pahemmin.

Miten kantaesityksen ohjaaminen eroaa muista ohjauksista?

Kantaesityksen teko on enemmän yhteisesti jaettu seikkailu, koska se on kaikille uusi. Silloin kun tehdään klassista repertuaaria, siinä joutuu usein kohtaamaan sellaisia tilanteita, että tulee valmiina mielikuvia roolihahmoista muista ohjauksista, mikä saattaa joskus helpottaa, mutta joskus se saattaa vaikeuttaakin asioita. Kantaesityksen teossa mennään kohti tuntematonta koko ajan. Se on ihan fantastista. Itse asiassa huomaan, että kantaesityksen tekeminen on nykyisin minulle kaikkein mielekkäintä touhua. Koen siinä luovani uutta oopperakulttuuria. Laskin, että tämä on minulla kahdestoista tai kolmastoista kantaesitys.

Mitä haasteita on ollut Kaivoksen ja Rakkauden ohjaamisessa?

Jos ajattelee vain taiteilijoiden kanssa työskentelyä, Szerelem on minulle täysin vierasta kieltä ja se on aika kompleksista musiikkia. Siinä on ollut paljon tarkkuutta vaativaa työtä laulajien kanssa. Kaivos taas puolestaan on haastava sen takia, että se on täysin vierasta kieltä kaikille muille laulajille paitsi Tommi Hakalalle. Me olemme siinä tilanteessa, että Tommi ja minä ymmärrämme mitä näyttämöllä lauletaan puhekielen tasolla, mutta unkarilaiset kollegat joutuvat opettelemaan vain äänteet ja joutuvat käyttämään omia käännöksiään ja yrittävät hahmottaa mitä missäkin tapahtuu. Siinä joutuu ohjaamaan hyvin paljon yksityiskohtiakin ja reaktioita, jotka eivät synny muuten luontevasti. Ne ovat ne perushaasteet.

Mikä on työkieli?

Työkieli on hoonoo englanti. Tommille ja Tiborille (kapellimestari Tibor Bogányille) välillä huuto suomeksi. Joskus jonkun kanssa puhun ranskaa. Välillä huudan italialaisia rohkaisusanoja ja kiroilen välillä saksaksi.

Tunsitko Rautavaaran henkilökohtaisesti?

Erittäin hyvin. Minulla on ollut onni tutustua Einojuhani Rautavaaraan jo kahdeksankymmentä luvun puolessavälissä. Minä olin apulaisohjaajana hänen Thomas-oopperassaan vuonna 1986. Minulla on myös ollut onni ohjata Einojuhanin kahden viimeisimmän oopperan kantaesitystä, eli Aleksis Kivi vuonna 1997 Savonlinnan oopperajuhlille ja Rasputin vuonna 2003 kansallisoopperaan. Olen ohjannut muitakin hänen oopperoitaan mm. Auringon taloa, Marjatta matala neitiä. Tunsin hänet henkilökohtaisesti oikein hyvin.

Ja sinulla on kokemusta hänen oopperoidensa ohjaamisesta. Auttaako se nyt?

Auttaa. Se musiikillinen maailma, jonka tässäkin kuulee jo, ja joka hämmästyttävällä tavalla, tiettyinä pieninä motiiveina ja teemoina kulkee hänen tuotantonsa läpi, on tuttua. On sellainen tunne, että olen tutussa maastossa. Musiikkihan soi sielussa. Einojuhani oli minulle tosi rakas ihminen, isähahmo tietyllä tavalla.

Millaisia oopperat Kaivos ja Rakkaus ovat musiikillisesti?

Musiikillisesti Szerelem on hyvin tämän ajan ooppera ja siinä on ehkä jopa modernismin kaikuja. Siinä on aika hankalaa tekstuuria, mutta myöskin mielettömän kauniita kohtia. Szerelem kulkee suoraan mielen tasolla.  Se on ikään kuin arkidialogi, joka on sävelletty musiikkiin ja musiikki pilkkoo sitä pienempiin osiin. Kun taas Kaivos on ooppera kielen tasolla, mikä heijastuu musiikkiin. Siinä käytetään kohotettua puhekieltä.  Einojuhani  Rautavaara puhuu jo tässä oopperassa hyvin metaforisella ja runollisella tasolla. Kieli on selvästi vieraannutettu arkidialogista. Tämä kaikki heijastuu molempien teosten musiikkiin.  Ehkä Einojuhanin teos on pitkälinjaisempaa kun taas Szerelem on hyvin tablomainen. Siinä on neljätoista, minun ratkaisussani kaksitoista kohtausta, jotka ovat musiikillisesti hyvin erilaisia. Kaivos on semmoinen, että siinä kulkee läpi oopperan teemoja, jotka musiikillisesti solmivat sen yhteen.

Tommi, millainen on roolisi ja miten olet valmistautunut siihen?

Tommi Hakala: "Kun on tehty raamit, sen jälkeen voi keskittyä oleelliseen,"

Valmistautuminen alkaa tekstin lukemisella ja musiikin opiskelulla. Jos on levytyksiä, tässä vaiheessa kuuntelen niitä paljon – ei niinkään nuotin kanssa, vaan annan sen soida taustalla. Istun aika paljon itse pianon kanssa ja teen sellaista raakaa työtä, katson ensin yksittäisiä virkkeitä, fraaseja, sitten rupean niitä sitomaan yhteen. Vasta tämän jälkeen rupean pianistin kanssa harjoittelemaan. Parhaimmillaan se alkaa mahdollisimman ajoissa niin, että teen blokin, teen töitä, jätän sen rauhaan, teen toisen blokin, jätän sen rauhaan ja teen kolmannen blokin. Tähän asti se on sellaista kammiossa ahertamista itsekseen sen teoksen kanssa, ennen kuin tulee viimeisenä kuutena viikkona ohjaamistyövaihe. Sitten minä tulen harjoittelemaan ja ryhdytään tekemään. Silloin tulee ohjaajan näkemys ja konsepti, sekä kapellimestarin näkemys, jotka rikastuttavat raakamateriaalin hienoksi ja varsinaiseksi taideteokseksi.

Vilppu: Draaman ja oopperan harjoittamisen välillä ero on siinä, että draamassa kun tekstiä on luettu jonkin verran, sitä ruvetaan hiomaan. Oopperassa taas laulaja opiskelee tekstin ja musiikin etukäteen. Ooppera on niin kompleksinen, että jokin informaatiomassa täytyy saada haltuun, ja sitten se on päällekirjoittamista koko ajan.

Tommi: Oleellinen ero, että draamaa tehdessä teoksen partituuri syntyy ohjausvaiheessa, meillä se on valmista. Meillä parametrejä on paljon enemmän, on vähemmän tilaa varioida. Asioiden sävyt ja ajoitus on jo päätetty. Painotuksia voi varioida, mutta pienemmällä paletilla kuin teatterissa. Jos orkesterille on kirjoitettu että 122 soittajaa soittaa Forte, niin ohjaaja ei voi sanoa, että hei, tätä kohtaa hiljaa!

Miten sait tämän roolin?

Tommi: Se lähti siitä, että Tibor ja Vilppu olivat jossakin miettineet reilu vuosi sitten ja ottaneet minuun yhteyttä. Vilpun kanssa tämä on jo kuudes produktio. Sitten Tibor toi partsikan ja katsoin, onko minusta tähän.

Vilppu: Minulle tuli heti Tommi mieleen. Minulla oli ajatus, että täytyy olla suomalainen laulaja. Ei meillä edellisestä produktiosta ole kuin puoli vuotta. Oli Tampereella Nabucco, tuoreessa muistissa.

Teillä ei voi olla henkilökohtaisia muistoja Unkarin kansannoususta, mutta olette varmaan tehneet taustatyötä oopperaa varten, ja aihe tule ehkä puheeksi unkarilaisten kanssa täällä Unkarissa. Onko käsityksenne tapahtumista muuttunut?

Vilppu: Itse asiassa käsitys tapahtumista ei ole muuttunut, mutta ehkä se, mikä merkitys sillä on jollekin kansakunnalle. Unkari on ollut minulle tietyllä tavalla tabula rasa, minä en ole koskaan aikaisemmin ollut Unkarissa ennen kuin tämän työn yhteydessä. Tietysti kun täällä on ja tapaa ihmisiä, ja näkee olemassa olevaa ja elettyä historiaa, silloin nämä tapahtumat saavat erilaisen kaikupohjan. Teen esityksen sillä tavalla, että jätän tulkinnan yleisemmälle tasolle. Jokainen, joka katsoo, ymmärtää, että se liittyy Unkariin vuonna 56, mutta minä en tule merkkaamaan sitä mitenkään vahvasti näyttämöllä. Minä en tule käyttämään kansallisia symboleja ja merkkejä. Kun tapasin Einojuhania huhtikuun alussa, hän itse sanoi, että tämä olisi voinut tapahtua myöhemminkin ja missä tahansa.

Tommi: Hyvin sama täällä: Kuva ei ole muuttunut. Olen lukenut internetistä ja sitten Tibor kertoi tarinoita liittyen tähän ja varmasti tulee puhuttua tästä kun päästään siihen vaiheeseen prosessia että ehditään hengähtääkin välillä. Nyt on aika intensiivinen, konkreettinen vaihe työn tekemisessä, kun tehdään liikennesääntöjä.

 

Kaivos-oopperan ohjaaja Vilppu Kiljunen ja solisti Tommi Hakala.

Vilppu: Jotkut luulevat, että oopperaohjaajan tärkein tehtävä on määritellä mitä näyttämöllä tapahtuu, mutta itse asiassa näin ei ole. Ihmiset eivät tajua, että oopperaesitys on tuhansia ja tuhansia erilaisia sopimuksia. Kun katsoo esitystä, se on mieletön sopimusjärjestely. On sovittu, että he soittavat näin ja tietyt asiat tapahtuvat tiettyyn aikaan. Esitys on sopimuskokoelma.

Tommi: Kun säännöt on sovittu, kun on tehty raamit, sen jälkeen voi keskittyä oleelliseen, eli kertomaan tarinan ja sen sisällön. Jos sääntöjä ei ole, ei pysty vapautumaan tekemään sitä oleellista.

(Hiljattain edesmenneen Einojuhani Rautavaaran Kaivos-ooppera nähdään näyttämökantaesityksenä loka-marrakuun vaihteessa Budapestin valtionoopperassa. Ensi-iltansa ooppera saa 21. lokakuuta. Yhteensä esityksiä on neljä. Kaivos kertoo Unkarin vuoden 1956 kansannoususta ja se esitetään Budapestissa osana kansannousun 60-vuotismuistovuotta. Kaivoksen ohjaa suomalaisohjaaja Vilppu Kiljunen. Kapellimestarina toimii unkarilainen Tibor Bogányi. Simonin roolissa nähdään Tommi Hakala. Oopperan lavastuksesta vastaa Antti Mattila ja puvustuksesta Piia Rinne. Oopperan kielenä on suomi, tekstitykset unkariksi ja englanniksi.
 
Illan toisena oopperana nähdään Unkarin valtionoopperan järjestämän ooppera-sävellyskilpailun voittajateos Rakkaus. Ooppera perustuu tunnettuun unkarilaiseen Rakkaus-nimiseen elokuvaan. Oopperan on säveltänyt nuori unkarilainen säveltäjä Judit Varga ja ohjauksesta vastaa Vilppu Kiljunen.)

Teksti ja kuvat: Virág Barcza ja Dóra Peregi, Suomen suurlähetystö, Budapest