Hejsan Budapest! - Maria Kalaniemi

22.11.2016 klo 20:00

Maria Kalaniemi lukeutuu maailman tunnetuimpien harmonikkataiteilijoiden joukkoon. Maantieteellisesti Kalaniemen musiikkia soi rajattomana, sillä musiikissa kuuluu yhtä lailla kaikuja skandinaavisesta ja balkanilaisesta kansanmusiikista kuin ranskalaisesta valssista ja tangostakin. Kalaniemen musiikkia leimaa monimuotoisuus myös genrerajojen suhteen; hänen musiikissaan yhdistyvät saumattomasti kansanmusiikki, jazz sekä moderni kamarimusiikki. Kalaniemen lyyrisen herkkää, omaleimaista musiikkia on kutsuttu osuvasti suomalaiseksi haitarifadoksi.

Kalaniemi valmistui vuonna 1990 Sibelius-Akatemiasta, ja edustaa tuolloin akatemiassa muotoutumassa ollutta suomalaisen kansanmusiikin uutta aaltoa. Kalaniemen yhtyeet ovat aina vuodesta 1983 muodostuneet akatemian opettajista ja opiskelijoista. Nämä yhtyeet, kuten Niekku, Aldargaz, Helsingin Kaksrivisnaiset ja Zeta Bop lukeutuvat kaikki suomalaisen kansanmusiikin eturivin nimiin. Vuonna 2006 julkaistiin Kalaniemen paljon kiitosta saanut albumi Bellow Poetry. Seuraava, vuonna 2010 ilmestynyt albumi Vilda Rosor sisältää suomalaisia ja ruotsalaisia balladeja. Tällä albumille Kalaniemi osoittaa taitonsa myös laulajana.

Maria Kalaniemi on esiintynyt Müpassa aiemmin kymmenen vuotta sitten, jolloin hän nousi lavalle kansainvälisesti tunnetun Accordion Triben riveissä. Hejsan Budapest!issa Kalaniemi esiintyy soolona.

Konsertti on osa tapahtumasarjaa Hejsan Budapest!  - brings Swedish-speaking Finns to you

 

Maria Kalaniemi
22.11. kello 20:00
Müpa
Komor Marcell u.
1095 Budapest

2500 HUF
Liput saatavilla täältä 

 

FinnAgora järjestää konsertin yhdessä Müpa Budapestin kanssa.