Borderline: Stefan Bremer & Ahmed Alalousi

Borderline-näyttely on suomalaisen valokuvataiteilija Stefan Bremerin ideoima kokonaisuus, joka on syntynyt hänen seuratessaan viime vuosina turvapaikanhakijoita. Näille ihmisille usein ainoa jäljellä oleva muisto menneestä ovat matkapuhelimessa olevat valokuvat.

Alalousin ja Bremerin näyttelyssä kohtaavat kaksi eri sukupolven valokuvaajaa, joiden intohimo valokuvausta kohtaan näkyy heidän työskentelyssään. Kyseessä on dialogi, joka kertoo miten erilaiset valokuvataiteilijat ovat työstäneet saman aikakauden ilmiötä omalla henkilökohtaisella tyylillään.

Stefan Bremer (1953) on suomalaisen valokuvataiteen peruskiviä, jonka työskentelyä on alusta alkaen luonnehtinut kiinnostus ihmisiä kohtaan. Hänellä on ollut toistasataa yksityisnäyttelyä. Bremerin teoksia on sekä Suomessa että ulkomailla museo- ja yksityiskokoelmissa.

Ahmed Hasan Nadhim Alalousi (1992) on irakilaissyntyinen valokuvaaja, joka sai turvapaikan Suomesta heinäkuussa 2016. Hän on osallistunut erilaisiin näyttelyihin ja projekteihin niin Suomessa kuin muuallakin.

Borderline-näyttely on kiertänyt Suomen lisäksi Saksassa. Nyt nähtävä näyttely on koostettu erityisesti Budapestia varten ja sen kuraattori on Pro Artibus -säätiössä työskentelevä FT Juha-Heikki Tihinen.

FinnAgora toteuttaa näyttelyn yhteistyössä Pro Artibus –säätiön kanssa.

Näyttelyn avajaiset tiistaina 15.5. klo 19:00: avajaajina Ahmed Alalousi ja Suomen suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula ja Unkarin Helsinki-komitean puheenjohtaja Márta Pardavi.

Borderline
16.5.-30.5.2018
Ma-la 10.00-18.00
HybridArt Space
Galamb u. 6, 1052, Budapest

Vapaa pääsy